Maailmalta kuuluu huonoja uutisia. Beirutista, Pariisista ja nyt viimeksi Bamakosta Malista. Pariisi on minulle rakas, Beirutissakin olen käynyt ja Bamakossa kahden suomalaisen tuttavan piti alkuperäisten suunnitelmien mukaan olla juuri Radisson Blu -hotellissa pankkivankien ottamisen aikaan. Asiat tuntuvat tapahtuvan lähellä.
Täällä Darissa samat asiat tietenkin puhuttavat, mutta vähän eri vinkkelistä. Näillä seuduilla on niin paljon erilaisia epävarmuuksia, että BBC:n paripäiväinen lähes suora lähetys Pariisista tuntui monista suhteettomalta. Niin hirveitä kuin iskut olivatkin.
Täällä läheisemmältä tuntuu esimerkiksi Burundi. Siellä tilanne kriisiytyi, kun presidentti Pierre Nkurunziza ilmoitti pyrkivänsä kolmannelle kaudelle vastoin maan perustuslakia. Huhtikuussa alkaneiden väkivaltaisuuksien jälkeen maasta on paennut yli 200 000 ihmistä.
Tänään pääsin mukaan tapaamiseen, jossa YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n apulaiskomissaari Kelly Clemets kertoi vierailustaan alueelle. Hän kertasi täällä hyvin tiedossa olevat luvut: yli puolet Burundista paenneista eli noin 110 000 ihmistä on tullut Tansaniaan. Toukokuusta lähtien heitä on tullut maahan tuhansia viikoittain.
Burundilaisten lisäksi maassa on yli 60 000 kongolaispakolaista. Minä en näitä lukuja tuntenut ennen tänne tuloani ja veikkaan että aika harvalle teistäkin ne ovat tuttuja.
Burundilaisten lisäksi maassa on yli 60 000 kongolaispakolaista. Minä en näitä lukuja tuntenut ennen tänne tuloani ja veikkaan että aika harvalle teistäkin ne ovat tuttuja.
Tällä hetkellä YK on saanut kasaan vasta noin kolmanneksen rahoista, joita se tarvitsisi Burundin pakolaisten auttamiseen. Maailman huomio on pitkälti muualla. Toisaalta edes huomio ei takaa riittävää apua: Syyrian humanitaariseen apuun UNHCR on saanut kerättyä vasta 45 prosenttia tarvitusta.
Burundilaisten tulosta Tansaniaan ja elämästä leireillä voi lukea esimerkiksi Oxfamin sivuilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti