Turkoosin lumoissa

Totta edelleen, Intian valtameri on yksinkertaisesti upea!

Kielon erityisestä toiveesta teimme Riikan ja Nanukin kanssa sunnuntairetken Darin eteläpuoleiselle South Beachille. Kielolla oli mielessä erityisesti ratsastus, meillä muilla ehkä enemmän valkoinen hiekka ja turkoosi meri. Ja kaikkia näitä saatiin yllin kyllin. 

Merelliset tunnelmat jatkuivat Sansibarilla. Anivarhainen lähtö meinasi vähän hyydyttää, mutta Riikan kuski vei meidät tungoksen läpi suoraan lautan sisäänmenolle. (Tätäkään diplomaattikilpiin liittyvää etuoikeutta emme ymmärtäneet viimeksi käyttää.) Nuokuimme lauttamatkan, jätimme Stone Townin vähälle ja lähdimme ajamaan vuokra-autolla kohti etelää ja Jambiania. Tai siis minä ajoin, koska Simo on hukannut muinaisen pahvisen ajokorttinsa eikä voinut ajaa myöskään Sansibarilla. 

Matkalla pysähdyimme Jozanin metsässä, jossa elää harvinaisia red colobus -apinoita. Jozani on 25 neliökilometrin laajuinen suojelualue, joka on monille muillekin eläimille ja kasveille viimeinen suojapaikka tiheään asutulla Sansibarilla. Mukaan mahtuu mangrovemetsiä sekä upeita mahonkimetsiköitä. 

Saaren omia red colobus -apinoita on jäljellä enää joitakin tuhansia, joista ehkä noin puolet elävät puistossa. Loput piileskelevät ympärille levittyvien viljelysten väliin jäävillä metsärippeillä tai kasvavien hotellien takapihoilla. Onneksi paikallisten asenteet ovat muuttuneet myönteisemmiksi ja apinoiden määrä näyttäisi olevan nyt jo reippaasti lisääntymään päin.

Ohje oli, että apinoita ei saisi mennä viittä metriä lähemmäs, mutta apinat itse eivät sääntöä kyllä noudattaneet.

Pientä reissutunnelmaa toi renkaan puhkeaminen, mutta sekin hoitui nopeasti paikallisella avustuksella. Vararengas saatiin alle sillä aikaa, kun me kiersimme hienon "luontopolun" mangrovemetsässä. Opas kertoi, että Sansibarilla on kymmentä lajia mangroveita, Jozanissa niistä kolmea: punaista, mustaa ja valkoista mangrovea.

Varsinainen rengas taas korjattiin vauhdilla läheisellä bensa-asemalla. Nasta pois renkaasta ja kumipötköä vaan reikään. Kun veden valutus paljasti, ettei eka paikkaus heti onnistunut, niin lisää vaan kumia kehiin.

Menimme nimenomaan Jambianiin, koska Simo ja Kaisla halusivat kokeilla uudestaan leijasurfausta. Harmi kyllä keli ei kuitenkaan ollut otollinen. Tuuli oli niin olematon, että ilmaan nousi hetkeksi vain muutama purje. Mutta me vietimme aikaa meressä lilluen, rannalla kävellen ja kahvilassa oleillen. Ei huono sekään.

 

 

Varasimme Sansibarin hotellit vasta Darista ja viime tingassa valinnanvara oli aika vähäinen. Olisimme ottaneet Jambiani Beach Hotelin, mutta siellä ei ollut tilaa koko ajaksi. Lopulta nukuimme yhden yön Kobe Housessa ja toisen Jambiani Beach Hotelissa. Kobelle raatimme antoi yhteispisteiksi 3+/5 ja Beach Hotelille 3,5/5. Tässä helteessä Koben etuja olivat ilmastointi ja uima-allas, Beach Hotel taas oli meistä yleisesti kivemman oloinen. Tosin ilme ei yöllä kauheasti lohduttanut, kun lämpöä oli ehkä 35 astetta ja katon tuulettimet lähettivät liikkeelle vain kuumia aaltoja. Minä odotin aamua välillä kuistin sohvalla, Kaisla huoneen kivilattialla maaten. 

Yhtenä iltana kävimme illallisella fiilistelemässä edelliseltä kerralta tutussa Sharazad Villassa. Siellä oli rakennustyöt saatu valmiiksi ja hienolta näytti. Sharazadin visiona on olla mahdollisimman ympäristöystävällinen pieni hotelli:  jätteet kierrätetään, lamput ovat ledejä, aurinkopaneelit tuottavat sähköä - ja ilmastoinnin sijaan käytetään juurikin tuulettimia. Tavallaan pieni, mutta oikeasti iso asia on myös vesiautomaatti, josta voi täyttää juomapullonsa sen sijaan, että ostaa miljoonannen pienen pullonsa.

Näin muovittomaan maaliskuuhun liittyen tiedoksi muuten sekin, että muovipussit on Sansibarilla nykyään kielletty. Meillä mukana ollut K-Hertan pussikin sujautettiin satamassa kangaskassiin, koska edes lautalle ei saanut viedä muovipusseja.

Paluumatkan nautimme tuulesta katamaraanin kannella. Ja seurasimme kun Darin pilvenpiirtäjät hiljalleen nousivat horisontista.