Vaikka upeiden hiihtokelien menettäminen hiukan kirveli mielessä niin muuten Dar on hyvä harjoitusympäristö. Viimeistelihän Juha Väätäinenkin kuntoaan Afrikassa. Ja Itä-Afrikan urheilijoiden viimeaikainen menestys on komeaa katsottavaa. Miksi tämä menestys ei tunnu kuitenkaan yltävän Tansaniaan, siitä hiukan lisää jäljempänä.
Darissa lyötyi yhä hyviä sparraajia harjoitusohjelmassa pysymiseen. Tallella olivat aamu-uimarit ja myös Dar Running Clubin juoksijat. Heti tiistaina uimari-juoksijatoverini Samantha innostui uimaan perinteisen "pitkän" reilun neljän kilometrin aamulenkkimme ja perään houkutteli vielä juoksulenkille. Pahimpaan aamupäivän helteeseen! Uinti oli mahtava paluukokemus parhaimpiin Darin muistoihin, mutta juoksu sulatti ja poltti minut täysin!
Samanthalle tämä oli vain hyvä alkulämmittely viiden päivän maastopyöräilylle Kilimanjaron vuoristoreiteillä. Samanthan palattua uusimme uinti+juoksumme eikä hänessä näkynyt viiden päivän pyöräily lainkaan.
Helteestä johtuen päiväntasaajalla urheilijan aamut alkavat anivarhain. Tiistaista oppineena aikataulu vain aikaistui päivä päivältä. Lauantaina lähdin Darin juoksuklubilaisten kanssa lenkille viideltä aamulla. Oli pilkkopimeää kun juoksin kokoontumispaikalle; Darissa ei ole juurikaan katuvaloja, eikä varsinkaan lähislummien sivuteillä, joiden kautta vanhasta tottumuksesta päätin oikaista. (Kun valoisan aika on ympäri vuoden lähes vakiona aamukuudesta iltakuuteen, ei ole mikään ihme että paikallisten kellonaika lähtee liikkeelle aamukuudesta eli seitsemältä on kello 1 jne.)
Jälleennäkeminen juoksuklubilaisten kanssa oli lämmin, mutta vauhti kylmäävä kuten yhteisistä intervalliharjoituksista muistan. Olimme jo omassa länkkärikuplassamme ajatelleet päässeemme kilsan puristuksissamme varsin hyvälle tasolle, mutta sitten Saidi (keltapaitainen vieressäni) ja kumppanit liittyivät mukaan ja nöyryyttivät meidät kepeällä askeleellaan täysin. Tällä kertaa heillä oli ”kevytvauhtinen” viimestelylenkki ennen viikon päästä juostavaa Kilimanjaron maratonia. Kyselin, millaisiin aikoihin tähtäävät? Saidi oli vaatimaton ja lähti tavoittelemaan 2:45 tunnetusti mäkisissä maisemissa, mutta vieressä joku totesi tavoitteekseen 2:15. Hyvä tavoite, sanoin. Suomessa ei taida monikaan juosta tuota aikaa edes tasaisella nykyään.
Tansaniassa siis riittää kovavauhtisia juoksijoita. Mutta mistään Kenian ja Etiopian kaltaisesta menestyksestä ei voi puhua. Jo vilkaisu maan urheiluhistoriaan kertoo olennaisen: maalla on vain kaksi hopeista olympiamitalia Moskovasta vuodelta 1980. Toisen näistä kiri Suleiman Nyambui ohi Kaarlo Maaningan 5000 metrillä. Rion kisoissa paras sijoitus oli Alphonse Felix Simbun viides sija maratonilla. Neljän maratoonarin lisäksi mukana Riossa oli kaksi uimaria ja yksi judoka, ilman mainittavaa menestystä.
Jalkapallossakin Tansania on Afrikan Suomi, vaikka palloa tai jotakin sen kaltaista nyyttiä potkitaan jokaisella rannalla ja pölyisellä sivutiellä. Missä mättää? Yksi ongelma on varmasti resurssien ja tuen puute. Toisin kuin Suomessa, tansanilaisilla poliitikoilla ei ole minkäänlaista kiinnostusta urheiluun. Valtion kouluista liikuntatunnitkin poistettiin turhana ajanhukkana. Toisaalta eivät mahdollisuudet tätäkään ennen kovin hääppöisiä olleet: suurimmassa osassa kouluja ei ole minkäänlaisia välineitä liikuntatunneille, ei edes sitä jalkapalloa.
Tennisopettajamme Georgen tarina on hyvin kuvaava. George on aikoinaan ollut Tansanian ”maajoukkue”tennispelaaja. Korkeimmillaan hän pääsi jopa ATP-listalle, mikä jo sekin on Afrikan köyhästä maasta ponnistavalle pelaajalle saavutus. Pääsyä listalle edeltää, kuten kaikki suomalaisten lupaavien nuorten pelaajien uraa seuranneet tietävät, vuosia kestävä kiertäminen alemman tason haastajaturnauksissa. Tämä kaikki vaati rahaa ja Afrikassa kiertäminen erityisesti. Välimatkat ovat pitkiä. Murtauduttuaan Itä-Arfikan lohkosta korkeammalle tasolle Georgen oli matkattava Länsi-Afrikkaan, ja sen jälkeen Etelä-Afrikkaan. Menestys näissä toi aikoinaan pääsyn ATP-turnauksiin pohjoisessa Välimeren molemmin puolin.
Tämä kaikki tapahtui ilman valtion urheilustipendejä sekä yksityisiä sponsoreja. Ammattilaispelit loppuivat kun vähätkin rahat loppuivat. Jäi tennisammattilaisen urasta sentään jotain käteen. George sai hankittua tontin kaukaa kaupungin ulkopuolelta. Nyt kun kaupunki on kasvanut ja alueen suosio samalla, George saattoi myydä tontin puolikkaan ja rakentaa saamillaan rahoilla perheelle talon omalle puolikkaalle. Sisustus on yhä varsin karu eikä pihaankaan ole vielä voitu oikein panostaa. Sen sijaan Georgellakin on pihan nurkassa kanala lisätienestejä varten. Muuten tulot tulevat tennistuntien lisäksi kaikenlaisista hanttihommista.
Georgen kanssakin ehdin kerran aamuvarhaisella pelaamaan. Ja kyllä huomasi etten ollut kahteen vuoteen koskenut tennismailaan. Tunnin hikoilun jälkeen kerroin Georgelle suomalaistuttavastamme, joka olisi kiinnostunut pelaamaan hänen kanssaan. Totesin hänen olevan minua parempi pelaaja, johon George vastasi ”Let’s hope so.” Ehkä keskityn jatkossakin enemmän kestävyyslajeihin.
Pyöräilyä ei Darissa voi juurikaan harjoitella. Jonkun verran länkkärit vetävät omaa asuinaluettaan ympäri liikenteen hiljentyessä, mutta kyllä siinäkin saa olla varovainen. Pientaretta ei ole, eivätkä autot väistä. Yhtenä päivänä kaupungin polkijat kuitenkin valtaavat kadut ja muistuttavat olemassaolostaan. Silloin myös polkijat tukevat hienosti toisiaan!
Viimeisille uintikerroille mukaan ehti myös etelä-afrikkalainen Chris, joka kaksi vuotta sitten treenasi Durbanin täystriathlonmatkalle ja hoitikin sen sitten kelpo aikaan, vähän reilussa 10 tunnissa. Samassa kisassa silloin vielä Lehtosena kilpaillut Kaisa Sali oli muuten naisten sarjan toinen. Nyt Chrisillä on tähtäimessä puolimatka aikaan 4:40. Hyvää harjoituskyytiä siis minulle viiden tunnin rajaa tavoittelevalle!
Ja niin, enhän minä tietysti penkkiurheilua Darissakaan unohtanut!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti