Ekoja päiviä

Tänään on jouluaatto. Me herättiin kolmatta kertaa täällä Tansaniassa. 

Eilen tapahtui kaikkia juttuja, jotka oli erilaisia. Esimerkiksi käytiin koululla. Siellä oli ihan kivan näköistä. Kaislan luokka oli yläkerrassa ja mun luokka on heti sen alapuolella. Siellä on meri tosi lähellä. Kaislaa oli jännittänyt, millaiset vessat siellä on. Mutta siellä oli ihan siistit tavalliset vessat ja sitten sellaisia reikä lattiassa -vessojakin. Mutta me ei haluta käydä niissä.

Kotona meillä omat huoneet. Mun huone on äidin ja isin huoneen vieressä ja Kaislan on kauempana. Kaikkien huoneissa on parvekkeet. Oon jo järjestellyt aika hyvin huoneeni, hepoilla on hyvät paikat ja julisteet on seinillä, mutta pitää vielä rakentaa Schleisheille talli.

Ollaan käyty tosi useasti uimassa tässä meidän talon uima-altaalla. Jopa kaksi kertaa päivässä. Allas on ihan kiva, mutta ei kovin iso. Siihen voi hyppiä ja mennä pohjaan, mutta olis kiva, jos siinä olisi hyppypaikat. Vaikka kyllä reunaltakin voi hyppiä.

Eilen vietettiin jo vähän joulua ja saatiin erilaisia lahjoja. Esimerkiksi Kaisla sai norsutaulun ja mä sain leoparditaulun. Me ei syöty tavallisia jouluruokia, mutta syötiin kyllä kalaa.

Kohta lähdetään Mafian saarelle. Siellä on kuulemma tosi hyvät snorklauspaikat ja siellä voi uida valashaiden seassa.

Hyvää joulua!

Kaikki koossa

Nyt on taas kaikki koossa. Pitkä lento, lyhyt yö ja eka päivä Darissa takana. 

”Nyt tuli taksi” huusin isille joka vielä pakkasi viimeisiä tavaroita. Vielä viimeinen vilkaisu kotiimme ja sitten pää kohti Tansaniaa. Lentokentällä viimeiset karkkiostokset ja sitten lentokoneeseen. Yht’äkkiä olimmekin jo melkein Istanbulissa. Pieni ilmakuoppa ennen maahan laskua. Säikähdin siinä aika lailla. 

Pikavaihto Istanbulissa ja sitten kohti Tansaniaa. Siinä olikin sitten vähän pidempi lento edessä. Kielo kuunteli musiikkia ja piirsi oikeastaan koko matkan. Yli seitsemän tuntia kuulokkeet korvissa. Mulle tulisi korvat kipeäksi. Minä ja isi nukuttiin. Sitten olimmekin jo Tansanian lentoentällä. Heti kun astuin ulos lentokoneesta tunsin, että täällä on aika paljon kuumempi kuin Suomessa. 

Jouduimme jonottamaan aivan turhaan, koska eräs herra ei tajunnut, että meillä on diblomaattipassit. Mutta ei siitä sen enempää, koska en tajunnut puoliakaan siitä mitä isi ja se herra jutteli. 

Vihdoinkin olimme äidin luona ja turvallisesti maassa. Kello oli täällä noin viisi aamuyöllä kun pääsimme kotiin asti. Hetken katselimme auringonnousua ja sitten menimme nukkumaan. Aamulla heräsin siihen että apulaisemme Oliva tuli meille. Ensimmäinen aamupalani oli täällä aika luksus. Croissantteja, mehua, parveke ihanine näkymineen ja tietenkin ihanan lämmin ilma tai jopa kuuma. 

Itapäivällä käytiin kiertelemässä ja kaartelemassa. Kävimme myös kyllä syömässä. Sekä ostamassa Kielolle ja isille läpsyt. Täytyy vähän totutella. Autot ajaa vasenta puolta, supermarketista saa nettiyhteyden ja huoltoasemalta sähköä.

Tästä se sitten alkaa!

Läheltä piti!

Korkkaan kuoharin, jos lopulta pääsemme safarille helmikuussa! Sen verran villejä käänteitä on näissä matkavalmisteluissa.

Niin kuin muistatte, sain lentoliput pari päivää sitten hankittua. Nyt piti hoitaa enää yöpymisten etukäteismaksu safarifirmalle. Perjantaina sainkin firmasta postia, jossa annettiin ensin tilitiedot ja sen jälkeen toisessa viestissä korjattiin asia ja pyydettiin lähettämään rahat Western Unionilla firman taloushenkilölle, joka on parhaillaan työreissulla Nigeriassa. Samainen Andrew, jonka kanssa olen sopinut matkaohjelmasta, kovasti pahoitteli asiaa ja kertoi, että pankki jäädyttää tilit aina vuodenvaihteessa kirjanpitoa varten ja siksi rahat on lähetettävä tätä reittiä.

Minä vastasin, että tuollaisesta käytännöstä en ole kuullutkaan ja tuntuisi oudolta lähettää rahat Nigeriaan, jos on maksamassa safarista tansanialaiselle firmalle. Andrew jatkoi ystävällisesti selittämistä ja lupasi maksaa tästä koituvat ylimääräiset kulut. Viestittelimme asiasta moneen kertaan ja tarjouduin myös maksamaan majoitusvaraukset suoraan lodgeille. Lopulta sovimme Juhanan kanssa, että hän voi käydä hoitamassa maksun Suomesta, se kun hoituisi helpoiten. 

Asia kuitenkin epäilytti, joten lähetin aamulla viestin firmaa suositelleelle Jussille. Jussikin ihmetteli ja neuvoi ottamaan yhteyttä Arushassa asuvaan Olliin, joka tuntee Andrew’n hyvin. Olli puolestaan kertoi, että Andrew on erittäin luotettava ja muisteli kuulleensa, että Andrew'n poika saattaisi olla pohjustamassa firman laajenemista Lagosiin. Kaiken varalta Olli kuitenkin ehdotti, että maksamme vasta, kun hän on käynyt toimistolla tsekkaamassa asian.

Iltapäivällä Olli sitten soittikin Andrew’n toimistolta. Kävi ilmi, että Andrew ei tiennyt asiasta mitään! Joku rosvo oli kaapannut Andrew’n alkuperäisen viestin tilitietoineen, lisännyt siihen Western Union -kuviot ja jatkanut sitten kirjeenvaihtoa kanssani. Onneksi emme siis maksaneet - siinä olisivat tuhatlappuset vilahtaneet Nigeriaan että hups vaan.

Näin jälkikäteen tuntuu uskomattomalta, että edes ajattelimme maksamista. Koska Nigeria, rahalähetys jne. -kuviohan kuulostaa ihan lähtökohtaisesti huijaukselta. Mutta kun ehdotus tuli aiemman kirjeenvaihdon jatkoksi, hyväksi suositellulta ihmiseltä, huijaukseen tarttuminen oli ihmeen vaikeaa. Ja vielä maassa, jossa pankin voi jopa kuvitella tekevän jotain ihmeellisiä tilien tarkastuksia. En enää ihmettele, miten joku voi mennä halpaan. 

...

Tämän seikkailun ohessa siivosin tänään työpöytääni parin viikon joululomaa varten. Niin vain seitsemän viikkoa mennä hujahti! Taaksepäin katsoen aika tuntuu sekä lyhyeltä että pitkältä - mutta niin kai se aina on.

Syksyn päätteksi sain vielä kuvani lehteen. Kävimme työkaverini Claran kanssa visiitillä Suomen rahoittamassa Tayoa-järjestössä, joka tekee nuorisotyötä sekä pitää maan ainoaa palvelevaa puhelinta, johon voi ilmoittaa esim. raiskauksesta. Parikin lehteä katsoi aiheelliseksi laittaa lehteen vierailustamme kuvan - ilman juttua. Kiinnostava tapa uutisoida asioita.

Kokonaisuudessaan viikot ovat olleet aika lailla hyppy suoraan syvään päätyyn. Joka toisessa kokouksessa tunnen itseni edelleen tyhmäksi, vaikka aika monta asiaa jo hahmotankin. 

Mutta jos minulla on ollut välillä vaikeaa, niin ihan varmasti vaikeampaa on viikko jälkeeni aloittaneella presidentillä. Hänellä on nimittäin oikeita huolia.

Ehkä muistatte, kun kerroin, että lokakuun vaalit jäivät puolitiehen Sansibarin osalta. Saaren vaalikomissio julisti vaalit mitätöidyiksi, kun pääsaaren äänet oli valtaosin laskettu ja vain tukevasti opposition hallussa olevan Pemban saaren äänet olivat vielä laskematta. Komission mukaan syynä oli vaalivilppi. Aika yleinen ajatus kuitenkin on, että vaalit keskeytettiin, koska tulos alkoi näyttää valtapuolueen kannalta väärältä. Esimerkiksi EU:n vaalitarkkailumission pyynnöistä huolimatta komissio ei ole esittänyt perusteita vilpille.

Vaaleista lähtien Sansibarin edellinen (ja edelleen valtaa pitävä) presidentti (valtapuolue CCM) ja  varapresidentti (oppositio CUF) ovat yrittäneet löytää neuvotteluratkaisua yhdessä saaren entisten presidenttien kanssa. Näyttää siltä, että kuopat on kaivettu ja niissä pysytään: CCM haluaa uusia vaalit ja CUF jatkaa äänten laskentaa. Tilanne on omiaan lisäämään opposition radikaalimman islamistisiiven suosiota.

Presidentti Magufuli on yrittänyt pysyä ongelmasta mahdollisimman kaukana. Nyt homma alkaa kuitenkin kaatua syliin. Loppuviikosta amerikkalainen Millennium Challenge Corporation (MCC) ilmoitti, ettei se anna Tansanialle suunniteltuja 472 miljoona dollaria ennen kuin vaaleihin liittyvät epäselvyydet on ratkottu. 

Luulen, että Magufuli ei vietä rauhaisaa joululomaa.

Suurlähettiläämme Pekan raportin presidentin alkuajoista voi lukea ulkoministeriön sivuilta.

Tiptap, tiptap…

Adventtisunnuntain kunniaksi tein pieniä jouluvalmisteluja. Niin kuin moni teistä tietää, olen hyvinkin jouluihminen, mutta nyt en meinaa millään päästä tunnelmaan. Vaikka sain Riikalta pipareita ja vaikka töissä juotiin viime viikolla Susan tekemää, tosi hyvää glögiä. 

No, tänään ostin kuitenkin tienposken pojilta vähän joulupalloja. Oikeastaan halusin mennä vain ottamaan pari kuvaa, mutta sitten ajattelin, että on ihan reilua ostaa pallojakin. Ja kun toisilta ostin joulupalloja, niin toisilta ostin sitten jalkapallon. Niillä pojilla oli kuitenkin tonttulakit päässä, tässä helteessä. Vaihtoehtoisesti olisin tietysti voinut ostaa myös vaahtosammuttimen, muovikuusen tai lasten uimakellukkeet, mutta ajattelin, että ehkä jalkapallolla on kuitenkin enemmän käyttöä.

Nyt on enää yksi yö ja yksi työpäivä ja seuraavana yönä Simo ja tytöt tulevat. 

Ja yllätys yllätys, joulusuunnitelmammekin ovat valmiina. Aattona lähdemme Mafian saarelle, joka kuuluu olevan todellinen paratiisi. Näihin aikoihin saarelle meno kannattaa siksikin, että valashaiden pitäisi parveilla ihan saaren tuntumassa. Pidetään peukkuja, etteivät ehdi lähteä vaeltamaan eteenpäin!

Mafiasta kuitenkin enemmän sitten jouluna, nyt lähden ripustamaan palloja ja lahjanarua kattokruunuihin - kuusen ja palmujen puutteessa. 

Lippujahdissa

Joinain hetkinä sitä vain tajuaa, miksi matkatoimistoille maksetaan palvelusta. Yksi niistä hetkistä oli eilen, toinen tänään. 

Jaa että miksikö? No antakaa kun kerron.

Olimme ajatelleet, että olisi hienoa mennä Serengetiin helmikuussa, kun siellä on luonto-ohjelmista tuttu suuri muutto meneillään. Koska ystävämme Juhana, Kristiina ja pojat ovat tulossa hiihtolomalla käymään, päätimme lähteä sinne porukalla. Sain täällä aiemmin asuneelta työkaveriltani Jussilta vinkin hyvästä matkanjärjestäjästä, joka hoitaa kuljetukset, majoitukset ja oppaan Arushasta eteenpäin. Itse pitää hoitaa vain Dar-Arusha-Dar -lennot. Helppo juttu siis.

Tai niinhän sitä luulisi.

Jokunen ilta sitten sitten aloitin asian hoitamisen. Jussin vinkkaamalta Fastjet-halpayhtiön sivuilta löytyi hyvä tarjous: Dar-Arusha-Dar vain 66 000 shillinkiä eli noin 30 euroa/suunta/henkilö. Ajattelin hoitaa varsinaisen ostamisen töissä, niin saisin liput samalla printattuakin.

Eilen aamulla menin töissä sivuille - huomatakseni, että hinta olikin jo 80 dollaria/suunta/henkilö. Yritin ostaa liput äkkiä ennen kuin hinta nousisi vielä lisää, mutta kone herjasi vain jotain evästeistä. Pyysin siis Simoa hoitamaan asian - kun samahan se on, miltä koneelta ne nettiliput ostaa. Simo yritti, mutta ei onnistunut. Seuraavaksi yritti Juhana, yhtä laihoin tuloksin.

Kun palasin töistä, istahdin taas kotikoneen ääreen. Ja kas, lippujen hinta olikin taas 66 000 shillinkiä. Koneella on siis väliä: ulkomaan ip-osoitteille turistihinnat, kotimaan ip-osoitteille paikallishinnat… Tästä ilahtuneena naputin taas kerran kahdeksat matkustajatiedot - ja törmäsin samaan eväste-ongelmaan. Nyt alkoi jo vähän ärsyttää ja suljin jo koko sivun, kun yhtäkkiä sähköpostiin tupsahtivatkin lentoliput! Koska en tiennyt, olinko jotenkin maksanut ne nollaan, yhteen vai viiteen kertaan, soitin puhelinpalveluun. Kertoivat että maksusysteemi on vaihdettu eikä oikein toimi - eli liput oli vasta varattu ja voisin käydä maksamassa ne Fastjetin toimistossa.

Tänään kävelin siis ruokatunnilla ehkä kilometrin päässä olevaan toimistoon. Matkalla jo vähän mietin, mahtaako siellä kelvata pankkikortti. Ei kelvannut. Oma moka, ajattelin, ja lähdin automaatille (joita ei ole joka kadunkulmassa). Ensimmäiset kolme olivat poissa käytöstä. Neljännessä opastetekstit olivat ehkä kreikaksi. Viidennestä sain reilun satasen ja sitten automaatista loppuivatkin rahat.

Tässä vaiheessa olin jo työpaikan kulmilla, joten päätin huilata välillä. 

Iltapäivän voimistuttuani lähdin uuteen hyökkäykseen, tällä kertaa pääkonttoreiden automaateille. Ensimmäisen pankin kone oli suljettu, mutta seuraava - eli vasta seitsemäs - nappasi ja sain rahat. Vajaa tonni käsiveskassa, ihan muina naisina kävelin taas kaupungin läpi konttorille. Palvelu oli hyvää ja maksu hoitui muutamassa minuutissa. 

Paluumatkalla jo aika paljon nauratti.

Huh hellettä!

Nyt on kuuma! Sääsivujen mukaan lämpötila on tänään ollut 32 astetta ja ilmankosteus 83 prosenttia - mikä tuntuu samalta kuin 37 astetta. Ensi viikolle mittarilukemaksi ennustetaan parhaimmillaan 34 astetta - ja sehän on tietysti varjolukema. Huh!

Mutta hyytävään räntäsateeseen ja märkään pimeyteen verrattuna... niin, en valita.

Tänään nautimme Annican kanssa auringosta taas uusilla rannoilla, vähän Darista pohjoiseen. Mediterraneo-hotellin tunnelma oli sopivan uninen ja mukavissa tuoleissa saattoi hyvin keskittyä nousuveden ja kalastajien seuraamiseen.

Kun nuotanvetäjät lähenivät, lähdimme rannalle katsomaan, miten kalastus oikein hoidetaan ja mitä sieltä verkoista tulee. Kun aikani siinä pyörin, niin yllyttivät minutkin narun varteen.

Lopulta nuotta saatiin rannalle ja kalojen etsiminen levien joukosta alkoi. Meistä saalis ei näyttänyt kovin hääviltä, mutta oli kuulemma ihan ok. Ostajiakin tuli heti muutama paikalle.

 

Rannalta palatessamme olimme taas läpimärkiä hiestä - kuten tavallista. Nykyäänhän hädin tuskin muistan, millaista kainaloiden kevyt kostuminen on. Isompi hiki tulee jo pelkästä ulkoilman ajattelemisesta. Ja ulkona hiki on sitten sellaista noroina valuvaa vettä, joka kastelee kaikki vaatteet ja saa ihon kiiltämään kuin öljyttynä (sen punoituksen päällä). Jos oikein sattuu aurinkoon, niin hiki valuu niin, että silmiä on vaikea pitää auki, kun suolavesi kirvelee.

Sinällään hikoilussa ei täällä ole mitään ihmeellistä, kaikki hikoilevat. Osa haisee enemmän, osa vähemmän.

Hankaluuksia voivat aiheuttaa lähinnä nestehukka ja ilmastointi. Ei millään meinaa muista juoda tarpeeksi vettä tai ottaa villahuivia töihin mukaan. Hyytävin kokemukseni on valtiovarainministeriön kansliapäällikön huoneesta, missä ilmastointilaite hönki jäätävää ilmaa suoraan päälleni niin että paperit lepattivat. Puolessa välissä tapaamista ajattelin, että voi enää puhua, koska kangistun.

Mutta tänään ilmastointiakaan ei ollut ongelmaksi asti. Ja nestehukkaa torjuimme lopuksi ihanilla mehuilla.

Kodinrakennusta

Mitä ihminen tekee, kun se muuttaa uuteen kotiin? No ensimmäiseksi se ostaa tietenkin taulun. Seuraavaksi se hankkii pari viherkasvia - etenkin, jos se on paikassa, jossa saa niin isoja viherkasveja, että niille ei olisi kotona koskaan tilaa. Ja sen jälkeen se toivoo löytävänsä muutaman kivan simpukan pöydänkulmalle. Kun olo on vähän kotoisampi, se voi alkaa miettiä vaikka kattiloita.

Näin paikallisen taiteilijan Kambin maalauksia täkäläisen Fashion Weekin tapahtumassa pari viikkoa sitten. Koska meistä useampi oli töistä kiinnostunut, tarjoutui hän tuomaan tauluja enemmänkin näytille. Pitkällisen pohdinnan jälkeen pdyin tähän naiseen - vaikka tausta on hämmentävän persikkainen! Kuva ei kyllä tee oikeutta maalaukselle, koska sen yksi hauskuus on veitsellä tehty pinta.

Kambi on mukava, itseoppinut ja 30 vuotta maalannut mies, jonka töitä on ollut mukana useammissa näyttelyissä Euroopassa. Tulisi kovin mielellään myös Suomeen, niin että vinkvink vaan kaikki taiteen, gallerioiden ja taidekoulujen kanssa tekemisissä olevat.

Taulun jälkeen ostin pari kasvia, kultapalmun ja jonkun toisen, jonka nimeä en tiedä. Kasvien ostamista on vaikea välttää, koska puutarhoja on täällä joka toisessa tienmutkassa. Ja isot kukat ja ruukut eivät maksa juuri mitään. Nyt vain mietin, miten voisin tuoda nuo kivat betoniruukut mökin pihalle.

Kun taulu ja viherkasvit oli siis hoidettu, lähdin tänään paikalliseen Orcadecoon hoitamaan epäolennaisuuksia.  Orca oli tosiaan kuin Ikea, josta löytyi myös tutun oloisia asioita...

Ostin paistinpannun ja uunivuoan - ehkä niille on kohta käyttöäkin, kun Simo ja tytöt tulevat. Kassalla harkitsin jopa pankkikortilla maksamista, mutta ei se olisi sitten kelvannutkaan. Aika hankalaa, jos ostaisi vaikka sohvan. Automaateista saa nimittäin kerrallaan vain 400 000 shillinkiä eli vajaat 200 euroa. 

Siivouspäivä

Tansania täyttää tänään 54 vuotta. Paraatit oli siis peruttu ja kansa komennettu siivoushommiin. Koska meillä oli myös vapaapäivä, lähdin aamusta Coco Beachille katsastamaan tilannetta.

Viesti oli todellakin mennyt perille. Tienvarsilla luudat heiluivat ja Coco Beachilla oli varmaan satoja ihmisiä keräämässä roskia. Ja hyvä niin, koska ihan vähällä keräämisellä roskat eivät siltä rannalta lopu. 

 

Vaikka kasat olivat tänään valtavia, vaikutus tuskin on kovin pysyvä - ellei systeemiin tule jotain radikaalia muutosta. Koko rannalla ei nimittäin ole yhtään roskista. Niitä on kuulemma joskus ollut, mutta kaikki vähätkin on varastettu. Tarvittaisiin siis varkaankestäviä ratkaisuja (vinkvink vaan sinne Pirkkalan ja Molokin suuntaan).

Tilannetta vaikeuttaa myös se, että täällä tuntuu olevan tapana viskoa kaikki ylimääräinen pitkin pientareita. Esimerkiksi ruuhkassa voi hyvin seurata, mitä edessä olevassa autossa syödään, kun tyhjät pakkaukset ja pullot lentävät usein ikkunasta ulos. Toivoa sopii, että Magufulin ukaasit alkavat muuttaa mentaliteettia. Tänään presidentti itsekin heilutti luutaa kadulla. 

Rannalla oli ainakin hyvä meininki ja kaikki halusivat kuvaan.

Minä joka tapauksessa liityin jo Coco Beach Action -ryhmään, joka siivoaa rantaa kerran kuussa. Seuraava ponnistus on tulevana lauantaiaamuna. 

Korruption kimpussa

Verkkaisen sunnuntain kunniaksi lueskelin tarkemmin viikon uutisia. Kuukauden virassa ollut presidentti Magufuli toimii sellaista vauhtia, että ei meinaa perässä pysyä. Kansan ja pilapiirtäjien iloksi.

Otsikoissa ovat viime aikoina olleet mm. satamasta ”kadonneet" kontit ja niiden mukana menetetyt verotulot. Tarina alkoi reilu viikko sitten, kun vastanimetty pääministeri Majaliwa teki yllätysvierailun Darin satamaan. Majaliwa totesi, että tilastot eivät täsmää - verokirjoissa on 349 konttia vähemmän kuin satamaan saapuneiden konttien tilastoissa. Konttien kanssa kadoksissa on noin 35 miljoonan euron verran verotuloja. Pari tuntia pääministerin vierailun jälkeen presidentti erotti verohallituksen johtajan. 

Tänä torstaina Majaliwa pistäytyi satamassa uudestaan, tutkittuaan papereita vähän tarkemmin. Maaliskuun jälkeen satamasta on tilastojen mukaan vapautettu 2431 konttia ilman veroja. Pääministeri vaati konttien kanssa tekemisissä olleiden nimet itselleen muutaman tunnin kuluessa. Satamassa ollessaan hän myös seurasi konttien skannausta ja todisti tapausta, jossa kontissa oli papereiden mukaan vaippoja, mutta skannauslaitteen mukaan elektroniikkaa. Presidentti antoi yrityksille viikon aikaa selvittää asiansa ja maksaa veronsa.

Ei ole ihme, että Magufuli kaipaa verotuloja. Valtion kassa nimittäin ammottaa tyhjyyttään. Suurissa ongelmissa on mm. valtion sähköyhtiö Tanesco, joka ei pysty maksamaan ostamastaan sähköstä. Tällä viikolla kaasuyhtiö Songas ilmoitti sulkevansa pari laitostaan, jos Tanesco ei maksa noin 100 miljoonan euron rästejään. 

Presidentti yrittää siis sekä lisätä tuloja että karsia menoja. Kuukauden aikana hän on mm. leikannut parlamentin avajaisillallisen kulut minimiin, kieltänyt kalliissa hotelleissa järjestettävät kokoukset ja pienentänyt matkoilla mukanaan kulkevan esikunnan määrää. Hän ei lähtenyt Etelä-Afrikkaan Kiina-Afrikka-neuvotteluihin vaan lähetti sinne varapresidentin - vain muutaman avustajan kera.

Magufuli peruutti myös ensi keskiviikkona 9.12. olevan itsenäisyyspäivän viralliset juhlallisuudet ja määräsi, että säästetyt rahat käytetään yhden Darin pääväylän laajentamiseen. Hänen mukaansa on häpeällistä juhlia itsenäisyyttä, kun samaan aikaan kansaa kuolee koleraan. Itsenäisyyspäivän sijaan vietetään siis siivouspäivää, jonka tavoitteena on sanitaatio- ja hygieniatilanteen parantaminen. 

Nämä toimet eivät tietenkään ratkaise valtion rahaongelmia, mutta ne ovat selkeä merkki presidentin pyrkimyksistä. Siitä, miten hän perusteli päätöksiään yritysihmisille, voi lukea Citizenistä.

Saa nähdä, tulevatko jossain vaiheessa liian isot varpaat vastaan. 

Ps. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Meiltähän on myös viralliset juhlallisuudet kielletty - mutta ei sentään komennettu siivoamaan. Lähden siis purjehtimaan työkaverini veneellä.

Pikavisiitti Sansibarille

Kävin tänään päivän työreissulla Sansibarilla. Herätys oli jo viiden jälkeen, että ehdimme työkaverini Mikon kanssa seitsemältä lähtevälle aamulautalle. Kannelta näki kaupungin siluetin aamuvalossa.

Matka oli kuin katamaraanilla Tallinnaan: pari tuntia vain ja olimme perillä. Lautta tulee kätevästi ihan keskustaan, niin että mekin kävelimme tapaamisiin muutamassa minuutissa. Matkalla räpsin muutaman kuvan niiltä rantalaitureilta.

Sansibarilla kävimme siis mennyttä ja tulevaa kehitysyhteistyötä koskevia keskusteluja. Suomi on tukenut pitkään saaren maankäytön suunnittelua, maarekisteröintiä ja näihin liittyvän tietojärjestelmän kehittämistä. Nyt iso hallitusten välinen ohjelma on lopuillaan ja suunnitelmissa on, että yhteistyö jatkuu Suomen ympäristökeskuksen ja Sansibarin maakomission välisenä. Paineet ovat valtavat: väestö kasvaa, turismi lisääntyy ja yksi jos toinen haluaisi palan maata parhaalta paikalta.