Lippujahdissa

Joinain hetkinä sitä vain tajuaa, miksi matkatoimistoille maksetaan palvelusta. Yksi niistä hetkistä oli eilen, toinen tänään. 

Jaa että miksikö? No antakaa kun kerron.

Olimme ajatelleet, että olisi hienoa mennä Serengetiin helmikuussa, kun siellä on luonto-ohjelmista tuttu suuri muutto meneillään. Koska ystävämme Juhana, Kristiina ja pojat ovat tulossa hiihtolomalla käymään, päätimme lähteä sinne porukalla. Sain täällä aiemmin asuneelta työkaveriltani Jussilta vinkin hyvästä matkanjärjestäjästä, joka hoitaa kuljetukset, majoitukset ja oppaan Arushasta eteenpäin. Itse pitää hoitaa vain Dar-Arusha-Dar -lennot. Helppo juttu siis.

Tai niinhän sitä luulisi.

Jokunen ilta sitten sitten aloitin asian hoitamisen. Jussin vinkkaamalta Fastjet-halpayhtiön sivuilta löytyi hyvä tarjous: Dar-Arusha-Dar vain 66 000 shillinkiä eli noin 30 euroa/suunta/henkilö. Ajattelin hoitaa varsinaisen ostamisen töissä, niin saisin liput samalla printattuakin.

Eilen aamulla menin töissä sivuille - huomatakseni, että hinta olikin jo 80 dollaria/suunta/henkilö. Yritin ostaa liput äkkiä ennen kuin hinta nousisi vielä lisää, mutta kone herjasi vain jotain evästeistä. Pyysin siis Simoa hoitamaan asian - kun samahan se on, miltä koneelta ne nettiliput ostaa. Simo yritti, mutta ei onnistunut. Seuraavaksi yritti Juhana, yhtä laihoin tuloksin.

Kun palasin töistä, istahdin taas kotikoneen ääreen. Ja kas, lippujen hinta olikin taas 66 000 shillinkiä. Koneella on siis väliä: ulkomaan ip-osoitteille turistihinnat, kotimaan ip-osoitteille paikallishinnat… Tästä ilahtuneena naputin taas kerran kahdeksat matkustajatiedot - ja törmäsin samaan eväste-ongelmaan. Nyt alkoi jo vähän ärsyttää ja suljin jo koko sivun, kun yhtäkkiä sähköpostiin tupsahtivatkin lentoliput! Koska en tiennyt, olinko jotenkin maksanut ne nollaan, yhteen vai viiteen kertaan, soitin puhelinpalveluun. Kertoivat että maksusysteemi on vaihdettu eikä oikein toimi - eli liput oli vasta varattu ja voisin käydä maksamassa ne Fastjetin toimistossa.

Tänään kävelin siis ruokatunnilla ehkä kilometrin päässä olevaan toimistoon. Matkalla jo vähän mietin, mahtaako siellä kelvata pankkikortti. Ei kelvannut. Oma moka, ajattelin, ja lähdin automaatille (joita ei ole joka kadunkulmassa). Ensimmäiset kolme olivat poissa käytöstä. Neljännessä opastetekstit olivat ehkä kreikaksi. Viidennestä sain reilun satasen ja sitten automaatista loppuivatkin rahat.

Tässä vaiheessa olin jo työpaikan kulmilla, joten päätin huilata välillä. 

Iltapäivän voimistuttuani lähdin uuteen hyökkäykseen, tällä kertaa pääkonttoreiden automaateille. Ensimmäisen pankin kone oli suljettu, mutta seuraava - eli vasta seitsemäs - nappasi ja sain rahat. Vajaa tonni käsiveskassa, ihan muina naisina kävelin taas kaupungin läpi konttorille. Palvelu oli hyvää ja maksu hoitui muutamassa minuutissa. 

Paluumatkalla jo aika paljon nauratti.