Lauantaiaamu ei vielä ollut valjennut, kun me Simon kanssa jo ajoimme kohti Yacht Clubia. Hämärällä parkkipaikalla kokoontui pieni porukka, jolla oli mielessään tavallista pidempi aamu-uinti: mantereelta läheiselle Bongoyon saarelle ja siitä vielä seuraavalle Mbudjalle. Suunnittelun alkuvaiheessa lähtijöitä Bongoyolle oli vajaa kymmenen Simon tavallisesta aamu-uintiporukasta, mutta sitten porukkaa tippui pois kuka mistäkin syystä ja lopulta rannalla oli kolme Mbudjalle aikovaa uimaria: Simo, Samantha ja Chris. Lisäksi oli meitä huoltojoukkoja: jokaiselle oma kanotoija ja kaksi tukivenettä.
Lähtöaika oli valittu nousu- ja laskuveden mukaan. Vesi oli tuona yönä korkeimmillaan aamukolmelta, joten kuuden aikaan laskuvesi auttoi vielä uintia rannasta poispäin. Myös merivirtojen piti olla suotuisat. Lisäksi tavoitteena oli ehtiä lähelle Bongoyon rantaa ennen kuin Sansibarin aamulautta pyyhkisi keskellä ylitsemme. Ennusteen mukaista sadekuuroa ei tullut ja tuulikin oli heikkoa, joten keli oli jopa odotettua parempi.
Kun aamu sen verran sarasti, että vedessä näki vähän eteensä, lähdimme matkaan. Jokaisen kanootin perään sidottiin vaalea köysi, jota uimarit seurasivat.
Simo: Pimeässä köyden näkeminen oli aluksi vaikeaa, mutta auringon noustua näkyvyys parani nopeasti; kunhan vain Milma malttoi pysyä riittävän lähellä. Auringonnousu Intian valtameren ylle vedenrajasta tarkasteltuna oli ikimuistoinen kokemus. Aina joka toisella hengityksellä katsoin kun aurinko oli taas hiukan ylempänä. Välillä mainingit peittivät näkyvyyden kokonaan. Näin rytmitellen taidettiin mennä pari kilometriä, kunnes saaren kärki alkoi häämöttää silmäkulmassa.
Milma: Minä lainasin Samanthan kanoottia, joka oli aikamoinen lärpäke: muovinen kaksikko, joka oli aika raskas meloa. Olin ajatellut, että voisin kuvata vähän videota, mutta sivutuulessa kanootti pyörähti poikittain heti, kun melan nosti hetkeksi vedestä. Kun pääsimme ulos lahdelta, vasemmalta puhaltaneeseen tuuleen sekoittui vielä avomereltä vastakkaisesta suunnasta tullut aika iso maininki, niin että keskityin melomiseen ja suunnan pitämiseen kohti saaren kärkeä.
Noin puolimatkassa, vajaan tunnin jälkeen Simon oikea pohje alkoi krampata. Pysähdyimme sen verran, että Simo joi ja venytteli, niin että kramppi meni ohi. Jatkoimme matkaa kalastajien ja muiden aamukulkijoiden kanssa. Sansibarin lauttaa ei näkynyt, oli ilmeisesti mennyt saaren toiselta puolelta.
Vähän aikaa uinti näyttikin paremmalta, mutta sitten pohje jatkoi kramppailua ja vasenkin liittyi seuraan. Veneilijät olivat ihan lähituntumassa, niin että meillä ei sinällään ollut mitään hätää. Niinpä jatkoimme matkaa Bongoyon rantavesillä. Loppumatkan teki hauskemmaksi sentään se, että uidessa saattoi ihailla koralleja. Kun pääsimme rantaan, takana oli reilut pari tuntia uintia ja noin 6,5 kilometrin matka! Eikä yhtään haita.
Ja kuten kaikki tiedämme, Simo ei vähällä keskeytä. Nyt pohkeet olivat kuitenkin niin paketissa, että vaihdoimme Bongoyolla purjeveneeseen. Samanthaa ja Chrisiä eivät krampit vaivanneet, joten he jatkoivat Mbudjalle. Se pätkä oli vielä neljä kilometriä, mutta onneksi myötätuulessa. Samantha oli uinut aiemmin Bongoyolle, mutta Mbudjalle asti tällaisia uinteja ei aiemmin ole järjestetty. Chris puolestaan teki nyt keväällä täysmatkan Ironman-kisan, niin että hänen jaksamistaan ei kukaan epäillytkään.
Kun kaikki uimarit oli saatu veneisiin ja kanootit vetoon, suuntasimme takaisin Yacht Clubille, leppeästä kelistä ja ihanasta aamupalasta nautiskellen.
Nyt oli Sansibarin lauttakin taas rantareitillään, paluumatkalla Dariin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti