perjantai 17. kesäkuuta 2016

Nyrkin ja hellan välissä

Oliva on ollut tämän viikon lomalla, koska lähti etelään katsomaan sairaalassa olevaa tätiään, big Mamaa. Ja mikäkö tädin on sairaalaan vienyt? No yksi tansanialaisista kansantaudeista: väkivaltainen mies. Tädin kohdalla kyse ei ollut puolisosta vaan omasta pojasta: kun täti yritti keskeyttää miniän hakkaamisen, poika siirtyikin pahoinpitelemään äitiään. 

Big Mamalla on Tansaniassa paljon kohtalotovereita. Muutaman vuoden takaisen kansallisen tutkimuksen mukaan joka kolmas 15-49-vuotias nainen oli kokenut väkivaltaa viimeisen vuoden aikana. Naimisissa olleista naisista 44 prosenttia kertoi joutuneensa fyysisen tai seksuaalisen väkivallan kohteeksi omassa liitossaan.



Ikävä kyllä hyvin harva tekijöistä joutuu vastuuseen teoistaan. Samaisen tutkimuksen mukaan 54 prosenttia naisista ja 38 prosenttia miehistä uskoi, että miehellä on oikeus hakata vaimoaan - ihan vain siksi, että on tähän syystä tai toisesta tyytymätön. Ja koska sosiaalistaminen on mennyt hyvin perille, niin puolet pahoinpidellyistä vaimoista ei hakenut apua, kolmannes ei kertonut asiasta kenellekään.

Ja ne, jotka pyristelevät, eivät usein pääse helpolla. Kaksi nelikymppistä naistuttavaani on eronnut väkivaltaisesta miehestään, pitkän kaavan kautta. Heidän mukaansa muslimille eroaminen onnistuu - jos vain saa miehen eroamaan vaimostaan - mutta kristityille eroaminen on vaikeampaa. Vaikka virallista eroa on haettava oikeudesta, niin käytännössä eron kuitenkin myöntävät - jos myöntävät - uskonnolliset yhteisöt, joilla vihkimisoikeuskin on. Siis ymmärtääkseni. Asia tuntuu nimittäin olevan niin monimutkainen, että useiden keskustelujenkaan jälkeen en ole ihan varma siitä, miten eroaminen virallisesti tapahtuu. 

Mutta se, minkä olen ikävä kyllä ymmärtänyt, on että aivan liian nuoret tytöt joutuvat täällä naimisiin. Avioliittolain mukaan pojat voivat mennä naimisiin 18-vuotiaina ja tytöt 15-vuotiaina - tai oikeuden päätöksellä 14-vuotiaina. Ja jos tämäkin ei ole jo liikaa, niin perinteisen oikeuden mukaan alaikärajaa ei tunnu olevan. Koko maassa kaksi viidestä tytöstä avioituu ennen kuin täyttää 18 vuotta, joillain alueilla osuus on paljon suurempi. Ja tämä taas johtaa helposti siihen, että tytöt synnyttävät alaikäisinä, koulu jää kesken ja naiset jäävät taloudellisestikin riippuvaisiksi miehistään.

Väkivallalta eivät ole turvassa myöskään vauvat ja vanhukset. Vaikka sukuelinten silpominen on lailla kielletty, niin perinne jatkuu yhä etenkin maan syrjäisemmillä seuduilla. Yli kolmannes 15-49-vuotiaista naisista on silvottu 1-vuotiaana. Ja jos on kaikesta huolimatta selvinnyt hengissä, niin vanhoilla päivillään mamat voivat vielä tulla tapetuiksi noituusepäilyjen takia. Näitäkin tapauksia on satoja vuodessa.

Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Tansanialla on kansallinen naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen toimintaohjelma, poliisiasemille on palkattu näihin kysymyksiin keskittyviä poliiseja ja yleensäkin tietoisuus naisten oikeuksista leviää. Tätä työtä tuemme mekin esimerkiksi Tanzania Youth Alliance -järjestön (TAYOA) kautta. Suomenkin tuella TAYOA on perustanut naisiin kohdistuvaan väkivaltaan keskittyviä ”yhden luukun palvelupisteitä”, pitää yllä palvelupuhelinta, tuottaa nuorille valistusohjelmia ja paljon muuta.


Kaiken tämän jälkeen mietitte ehkä, mitä big Mamalle nyt kuuluu. Sitä mietimme mekin. Reilu viikko sitten, kun Mama vietiin klinikalle, hän ei kuullut eikä nähnyt mitään. Pienellä klinikalla ei luonnollisesti ollut mitään laitteita, joilla pään vaurioita olisi voitu tutkia. Kun Oliva lähti, Mama oli siirretty vähän isompaan terveyskeskukseen ja tilanne oli vähän parempi, mutta sydänongelmatkin vaikeuttivat toipumista. Tämän viikon tilanteesta emme tiedä.

Ps. Näissä väkivalta-asioissahan Suomikaan ei voi ylpeillä. EU:n tutkimuksen (2014) mukaan 30 prosenttia 18-74-vuotiaista suomalaisista naisista on joutunut nykyisen tai entisen kumppanin fyysisen tai seksuaalisen väkivallan kohteeksi. Harva sentään pitää väkivaltaa oikeutettuna, mutta kuitenkin häpeällisenä - ja siksi apu jää Suomessakin usein hakematta. (Tästä voi lukea lisää vaikkapa Amnestyn sivuilta.) 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti