Terveisiä Usambaran vuoristosta! Vajaat 400 km pohjoiseen ja maisemat ovat todellakin toiset kuin täällä alavilla rannikkoseuduilla. Ilmakin oli kuin Suomessa: päivällä parikymmentä astetta ja öisin alle kymmenen. Nyt olemme sitten käyttäneet myös kaikki mahdolliset lämpimät vaatteet - sekä omat että muilta suomalaisilta lainatut.
Olimme varanneet retkeä varten alun perin neljä päivää, torstaista sunnuntaihin. Meillä kävi kuitenkin tuuri, sillä muslimien paastoajan päättävä Eid al Fitr sattui keskiviikolle ja sen ansiosta mukaan lähtenyt Liisa sai keskiviikon vapaaksi. Huvittavaa kyllä, vapaa selvisi vasta seitsemän maissa edellisenä iltana, kun oli virallisesti varmistettu, että kuu todella näkyy. Mutta me olimme valmiina, joten keskiviikkoaamuna lähdimme matkaan Mikolta lainatulla vähän isommalla autolla.
Tie pohjoiseen oli hyvä ja juhlapäivänä liikennettä oli maltillisesti. Tienposkessa oli useita rautatiestä varoittavia uusia liikennemerkkejä, mutta itse pohjoisen rata on vaikutti aika kulkukelvottomalta. Myös ratsioita näkyi taajaan. Tällä kertaa poliisi ei kuitenkaan napannut meitä - mikä saattoi tosin olla vain diplomaattikilpien ansiota.
Pohjoisemmassa maissiviljelmät vaihtuivat valtaviin sisalpeltoihin ja kun aloimme kivuta vuoristoon, pelloilla oli jo tuttua perunaa - sekä hedelmäpuita. Alueelta tulee nimittäin suuri osa esimerkiksi Darissakin myytävistä appelsiineista.
Usambara on osa Keniasta Tansaniaan jatkuvaa vuoristojonoa, jonka korkeimmat huiput ovat liki 2500 metriä merenpinnasta. Itäosassa on vähän matalampaa ja kosteampaa. Vuorten välisissä notkelmissa on puolestaan sademetsiä, joissa elää ainutlaatuisia kameleontteja, lintuja ja perhosia. Biodiversiteetiltään alue kuuluu maailman kärkikastiin. Meidän majapaikkamme oli kyllä kuin Sveitsistä, viereisellä alppiniityllä kukkivat päivänkakkarat (ja joulutähdet).
Vuoriston viehättävyden huomasivat jo aikoinaan saksalaiset valloittajat, jotka parkkeerasivat Länsi-Usambaraan 1800-luvun lopulla. He perustivat alueelle kahvi- ja teeviljelmiä sekä malariantutkimuskeskuksen ja alkoivat hyödyntää alueen metsiä. He myös suunnittelivat Wilhelmsthaliksi kutsumastaan nyky-Lusothosta Saksan Itä-Afrikan pääkaupunkia. Saksalaisten ja heitä seuranneiden brittien perua Lushotossa ja kylän tuntumassa on edelleen heidän rakentamia taloja - vankilasta kirkkoon ja hallintorakennuksiin. Yhdessä alueen majataloista on jäljellä jopa alkuperäiset kalusteet 1930-luvulta.
Me saimme tällekin reissulle oppaaksemme Fadhalin, ystävämme pohjoisen safarilta. Fadhal on alueelta kotoisin, puhuu paikallista kieltä ja tuntee niin paikat kuin ihmisetkin. Ja mikä parasta, luonnon ja historian lisäksi Fadhalin kanssa voi puhua myös politiikasta.
Ensimmäisenä päivänä otimme maltillisesti ja loimme yleiskatsauksen maisemiin Irenten näköalapaikalta. Tie ylös kulki läpi pienten kylien ja itse näköalapaikalta näkymät olivatkin hulppeat yli vuorten välisen tasangon.
Simo oli lainannut majapaikastamme pyörän ja sillä aikaa kun hän polki takaisin, me muut tutustuimme vähän Lushotoon. Pääraitin varrella olevat vanhat rakennukset - ja jopa sata vuotta vanha lastenhaustausmaa - antavat kylälle aivan oman leimansa. Torilla tunnelma oli taas aika perinteinen.
Toisena päivänä pääsimme jo vähän pidemmälle kävelyretkelle Magamban metsään. Fadhal kouluttaa muutamia paikallisia nuoria kulttuurioppaiksi ja sen ansiosta matkassamme oli myös irenteläinen Michael. Ylös vuorelle kipuava tie pusikoineen, apiloineen, mäntyineen ja vanhoine piikkilankoineen oli kuin Pohjois-Karjalasta - paitsi että yhdestä puskasta Michael poimi esiin kameleontin.
Männikkö muuttui hämyisäksi sademetsäksi, kunnes aukeni taas kukkalan huipun näköalapaikaksi. Söimme eväät ja sukelsimme takaisin sademetsään. Kukkulan alla oli saksalaisten kaivama bauksiittikaivos, jota he käyttivät ensimmäisen maailmansodan aikana myös asevarastona.
Lopulta laskeuduimme metsästä takaisin paikallisen yliopiston tuntumaan ja kuljimme punamultatietä takaisin majapaikkaamme. Viileys laskeutui illan myötä, mutta tukevasti kerrospukeutuneina Kielo ja Simo katsoivat Saksa-Ranska-pelin ulkoravintolamme televisiosta. Meitä muita nukutti jo silloin mitä parhaiten lämpimien täkkien alla.
Ja mitä sitten tapahtui, siitä kuulette seuraavassa jaksossa.
Lisää matkakuvia voi katsoa Flickristä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti