Kun 10 kuukautta sitten tein lähtöä tänne etelään, maata tuntevat sanoivat, että Tansania on sellainen tasainen maa. Lämpötila ei paljon heilahtele, kuten ei hallinto tai puoluekenttäkään. Ja ihmisetkin ovat aika tasaista sorttia.
Kun saavuin Dariin, presidentin- ja parlamenttivaaleista oli viikko aikaa. Takana oli maan historian todellisin vaalikamppailu valtapuolue CCM:n ja opposition välillä. Presidentiksi oli valittu CCM:n John Magufuli, joka tosin kampanjoi pitkälti oppositiolta napatulla muutosagendalla. Sansibarilla vaalit oli keskeytetty kesken ääntenlaskun - virallisesti epäselvyyksien takia, mutta oikeasti siksi, että vaalitulos alkoi näyttää CCM:n kannalta huonolta.
Siitä perehtymiseni maahan sitten alkoi. Ja voi sanoa, että kuukaudet eivät ole olleet tasaisia. Niin kuin ehkä muistatte, uusi presidentti näytti karvansa jo heti ensimmäisenä työpäivänä, jolloin hän marssi yllätyksenä valtiovarainministeriöön nähdäkseen miten työnteko siellä sujuu. Sama tahti jatkuu edelleen. Vieläkin voi aamulla lehteä avatessaan arvailla, kuka on saanut potkut edellisenä päivänä.
Kaapin paikkaa on näytetty myös avunantajille. Toisin kuin edeltäjänsä, nykyinen presidentti ei juurikaan piittaa sosieteerauksesta, vaan etenee kuin jyrä omalla urallaan. Ja avunantajien kuuntelu ei selvästikään ole ykkösenä hänen listallaan. On selvää, että nyt jos koskaan maassa todella halutaan irti apuriippuvuudesta. Irtautumista kohti on toki mentykin: jos 2000-luvun alkuvuosina avun osuus oli reilut 40 prosenttia valtion budjetista, on se tänä vuonna vain (mutta edelleen) 12 prosenttia.
Uuden hallinnon menossa on paljon hyvää. Korruption kitkeminen on saanut todellista puhtia ja virkamiehille on epäilemättä käynyt selväksi, että heiltä odotetaan tehokasta työskentelyä. Hallinnosta on eri tasoilta paljastettu yli 10 000 haamutyöntekijää, joten palkkakulutkin vähenevät jatkossa tuntuvasti. Ihmiset sanovat, että monissa virastoissa palvelun parantumisen huomaa.
Ja sitten on sitä arveluttavaa. Ripeät otteet ovat näyttäviä, mutta tempoilevia - muuttavatko ne instituutioita pysyvästi? Tai onnistuuko verotuksen lisääminen ilman että se karkottaa yritykset naapurimaihin tai tappaa pienemmät monimutkaisuudellaan?
Presidentti ei myöskään tunnu olevan varsinainen vapaan sanan kannattaja. Kun oppositio kesäkuun alussa suunnitteli maanlaajuista kiitoskiertuetta valaistakseen kansaa nykyhallinnon demokratiavajeista, päätti poliisi kieltää poliittiset tilaisuudet toistaiseksi. Presidentti itse on kehottanut oppositiota säästämään puheensa parlamenttiin ja politikoinnin vuoden 2020 vaaleihin. Hänen omaan ohjelmaansa on tosin sattunut mahtumaan muutama julkinen tilaisuus eri puolilla maata.
Ennen vaaleja hyväksytyt kyberturvallisuus- ja informaatiolait pitävät myös kansalaisjärjestöt ja median varpaillaan. Lakiteksteissä on sen verran tulkinnanvaraa, että niihin vedoten voi pidättää esimerkiksi facebookissa maan johtoa arvostelevia. Näin kävi Isaac Ababukille, joka sai presidentin loukkaamisesta kolmen vuoden vankeustuomion tai kolmen tuhannen dollarin sakot.
Joku voisi sanoa, että ilmassa on ikäviä itsevaltaisuuden elkeitä. Presidentin suuri innoittaja kuuluu olevan Ruandan presidentti Kagame. Ja kuten tiedämme, Kigalissa on siistiä ja virkamiehet ovat hyvässä kunnossa, kun jumppatunneille osallistuminenkin rekisteröidään. Kagamella on visio ja uudistusohjelmat etenevät - ja lähtötilanne kansanmurhan jälkeen oli tietysti toinen. Mutta vankiloissa on tungosta.
Magufuli on luultavasti kuitenkin parasta, mitä Tansanialle saattoi tässä kohtaa tapahtua. Ilman reipasta ravistelua ja Hapa kazi tu -meininkiä (kaikki töihin) meno ei varmastikaan muuttuisi, ainakaan tarpeeksi. Eikä maan uudistaminen ole helppoa. Voi vain toivoa, että presidentin visio maan tulevaisuudesta pian selkeytyy ja demokratian edut muistuvat presidentin mieleen - hän kun selvästi haluaa jättää hienon perinnön kaudestaan. Mutta varmaa on, että ihan tasaista ei tule olemaan jatkossakaan.
Minä jatkan käänteiden seuraamista joka tapauksessa kauempaa. Tänään oli viimeinen työpäiväni, eilen läksiäiset. Ensin mietin, etten järjestä mitään isompaa, kun monet ovat juuri nyt lomallakin. Mutta sitten ajattelin, että joitain ihmisiä olisi kuitenkin mukava kutsua - ja samalla voitaisiin viettää Katin tervetuliaisiakin. Ja sitten tietenkin vähän innostuin - ja päädyin kutsumaan 30 naista, joista jokainen sai halutessaan tuoda vielä yhden naisen mukanaan. Lopulta meitä oli 40 - diplomaatteja, yksityisen sektorin ihmisiä, järjestöaktiiveja, toimittajia, swahilin opettajia, kulttuuri-ihmisiä, taiteilijoita ja monia muita. 
Ja jos minä olin pitänyt ajatusta hauskana, niin monet vieraista olivat konseptista aivan innoissaan. Keräsimme siis yhteystiedot, koska haluavat järjestää vastaavia ”Milma-iltoja” jatkossakin. Saa nähdä, jääkö minun kaudestani tällainen hauska perintö elämään.
Nyt lähden vielä työkaverini Mikon luo, koska Mikko on kutsunut suomalaisporukan lähtiäisikseni syömään. Sieltä jatkan suoraan lentokentälle, missä jännitän, saanko kaikki kaavailemani käsimatkatavarat sisälle koneeseen vai joudunko maksamaan lisää ylimääräisiä laukkuja. Sitten matkustan takaisin tasaiseen pohjolaan.
Kiitos siis teille matkamme seuraamisesta! Päätän raporttini täältä Dar es Salaamista tällä erää tähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti