Parlamentin palveluksessa

Jälleen yksi työetappi takana: valtiovarainvaliokunta palasi Suomeen tällä viikolla. Kokonaisuudessaan vierailu meni hyvin ja ohjelmakin lutviutui siinä matkan varrella ihan kelvolliseksi. Porukka oli mukava ja näin jälkikäteen ajatellen matkan monet käänteet tuntuvat suorastaan viihdyttäviltä.

Delegaatio saapui tänne perjantain ja lauantain välisenä yönä Addis Abebasta, Etiopiasta. Pekka ja minä olimme reippaina vastassa – mehän palvelemme 24/7. Kävimme läpi matkan suunnitelmat mutta voi olla, että kello kolmelta aamuyöllä harva enää tajusi mitä on edessä. Muutaman tunnin unen jälkeen nousimme taas kuin vieteriukot ja lähdimme ajamaan kohti Mikumia. Oli kansanedustajien vapaapäivä ja kiire luonnonpuistoon eläimiä katsomaan… 

(Vähän hassuahan tässä oli, että muu perhe lähti samana aamuna Mikumista kotimatkalle Dariin. Mutta koska olimme samassa lodgessa yötä, oli tästä se hyöty, että osasimme etukäteen varautua hitaaseen keittiöön sekä sähköjen ja valojen puuttumiseen yöllä, kun Simo ja tytöt varoittelivat niistä.)

Matkalla yhytimme sattumalta valtapuolue CCM:n piirikokouksesta paikallisen kansanedustajan.

Seuraavana aamuna lähtö Mikumista Iringaan takkuili, koska yhdeltä edustajista tippui aamun safariajelulla kännykkä taskusta savannille. Vaikka koko autollinen oli keskittynyt tienvarren koppakuoriaisiin, ei puhelinta löytynyt. Aamuajelulla nähdyn leijonan ansiosta mielialat olivat kuitenkin korkealla ja valtaosa porukasta lähti ajamaan kohti Iringaa ja eteläisen ylängön metsäkohteita. Nopealiikkeinen edustaja sen sijaan sinkosi oppaan kanssa uudestaan savannia haravoimaan ja me valiokuntasihteerin kanssa jäimme odottamaan. Ja uskomatonta mutta totta, lopulta kännykkä löytyi.

Niin pääsimme me loputkin matkaan. Mutta kun hidasteet kerran ovat alkaneet, eivät ne heti lopu. Seuraavaksi tiellä oli maanvyörymän takia kaatunut puu. Ja mitä tekee kansamme edustaja? No sinkoaa tietenkin kameroiden kanssa väkijoukkoon ja sortumarinteelle kuvaamaan. Yritimme valiokuntaneuvoksen kanssa pysyä parhaamme mukaan perässä - ja saada miehen lopulta takaisin autoon ilman että jäisimme vapautunutta tietä vyöryvien rekkojen ja bussien alle. Autossa sitten ihastelimme joukkovoimaa: puuta ei todellakaan tullut kukaan moottorisahaaja raivaamaan vaan puun pätkivät ja raahasivat syrjään paikalle osuneiden autojen ihmiset. Siinä machete-veitset heiluivat.

Koska ratissa oli edustuston livakoin kuski, saavutimme etujoukon lopulta aika nopeasti ja ehdimme hyvin mukaan ohjelmaan. Päivän teemana oli metsä ja Suomen moninainen tuki sektorin kehitykselle. Iringan seudulla maisema on paikoitellen kuin Suomessa mökkitiellä. Kävimme katsomassa taimikoita, vierailimme Finnfundin rahoittamalla sahalla ja tapasimme metsää istuttaneita kyläläisiä.

Kolmannen matkapäivän aloitimme Iringan yliopistolta, jossa tapasimme Suomen tietoyhteiskuntahankkeeseen kuuluvan yrittäjyysohjelman opettajia ja oppilaita. Minä tosin jouduin poistumaan paikalta heti esittelyjen jälkeen, koska yksi edustaja huomasi vihkisormuksensa jääneen hotellin vessaan lavuaarin reunalle… Aivan, minäkin kuvittelin, että niitä pidetään koko ajan kädessä. No, pienellä soittelulla sormus löytyi, samoin kuin väärään autoon jäänyt toisen edustajan laukku. Sen jälkeen olikin hyvä lähteä kentälle ja lentää Dariin. Mahduimme juuri reittiä lentävään 13-paikkaiseen koneeseen. En tiennyt, itkeäkö vai nauraa, kun lähtiessä pari edustajaa aloitti – pienellä huumorilla toki – virren veisuun.

Darissa tiivis ohjelma jatkui. Puolentoista päivän aikana valiokunta tapasi ympäristö- ja liittovaltioministerin, maan investointikeskuksen johtajan sekä parlamentin budjettikomitean. Ainoastaan valtiovarainministerin suunniteltu tapaaminen jäi lopulta väliin, kun ministeri sairastui.

Illat keskusteltiin muiden avunantajien kanssa väestökysymyksistä ja kuultiin, millaista täällä toimiminen on suomalaisten järjestöjen ja yritysten näkökulmasta. Ohjelmaan kuuluivat myös vierailut Darin pian valmistuvassa sähköhankkeessa sekä tukemassamme hiv/aidsin ja väkivallan vastaista työtä tekevässä nuorisojärjestössä.

Ryhmässä oli hyvä henki ja viikon aikana oli hauska seurata puolueiden linjoja käytännössä - kuka painotti verotusta ja suuria kokonaisuuksia, kuka taas piti kansalaisjärjestövierailua matkan parhaana antina. Osa edustajista oli hyvinkin perillä kehityspolitiikan ja –yhteistyön kysymyksistä, osalle ne taas olivat selvästi vieraampia.

Puhuimme paljon tuloksista ja suurten määrärahaleikkausten vaikutuksista – ja niin vain delegaatiota johtanut perussuomalaisten Mika Niikkokin kovasti pahoitteli parlamentille taloustilanteesta johtuvia leikkauksia ja vakuutti, että kun tilanne paranee, rahoitusta lisätään. Monien Suomen politiikkaa koskeneiden bussikeskusteluiden aikana sen sijaan purin huulta ja muistutin itseäni siitä, että virkamiehenä on ehkä parasta olla nyt ihan hiljaa.

Säiden ja sairauksien suhteen meillä oli hyvä tuuri: olimme Darissa, kun Iringassa satoi kaatamalla ja Iringassa, kun sade piiskasi Daria. Pahempi vatsatauti kaatoi petiin yhden ja flunssa vaivasi paria, mutta kokonaisuudessaan selvittiin vähin vaivoin.

Kun edustajat loppubriifissä kiittivät kiinnostavasta ohjelmasta ja hyvistä järjestelyistä, minä kiitin tuuria ja sattumaa. Ja erityisesti kiitin Mikumin leijonaa, jonka ansiosta Tansania varmasti pysyy edustajien mielessä. Toivottavasti tulevissa budjettikeskusteluissakin.