Yli puolivälin

Nyt on yli puolet meidän Tansanian ajasta mennyt. Jotkut asiat tuntuvat jo tutummilta kun taas jotkut eivät niin.

Tuttua alkaa olla jo että siihen kouluun on vain herättävä silloin vähän ennen kuutta. Sekä se että koulupuku on laitettava tai muuten saattaa tulla satikutia. Muillehan nämä asiat ovat aivan perusjuttuja kun ovat eläneet niissä viimeiset kuusi vuotta tai jotain sinnepäin. Mutta siihen mihin on ollut ehkä kaikkein vaikeinta sopeutua on ollut… vapauden puute.

Täällä se ei ole sama asia. Viime perjantaina kävimme koulusta tullessa keskustelua erinäisistä asioista, jotka ovat tai eivät ole erilaisia Suomessa ja täällä. No, erilaisiin asioihin kuuluu ainakin se vapaus. Kun vaikka menet kaverille kylään vanhempien täytyy jutella siitä ainakin kaksi kertaa ennen kuin se on selvä. Kaikki täytyy sopia vähintään kaksi päivää ennen. Vaikka kyllähän voit mennä joka päivä viemään koiria ulos, mutta et yksin. Tai edes kaverin kanssa, siinä täytyy olla aikuinen mukana. 

Toinen oudompi juttu on kännykkä tai puhelin tai mikä ikinä nyt onkaan. Kukaan ei siis tuo kouluun puhelinta… paitsi minä. Vaikka niillä olisi kuinka hieno puhelin, kuten melkein puolilla kaverestani on Iphone 6 tai jotain sinne päin. Mutta minulla se on vain tullut tavaksi viedä se kouluun ja sitten voi soittaa jos haluaa mennä vaikka kaverille kylään. No, se ei ole täällä oikein tapana. Jos haluaa mennä kaverille niin se täytyy sopia ennen niin kuin jo kerroin.

Olen menossa kaverilleni Hillulle huomenna maanantaina yökylään, koska tiistaina on kansallinen vapaapäivä ja koulusta vapaata. Kaverini Neema joka on myös tulossa sinne lähetti minulle eilen illalla viestin, jossa luki: Tuon puhelimeni mutta jätän sen laukkuun. Kun olin lukenut viestin olin aivan ällikällä lyöty, miksi ei saisi käyttää puhelinta yökylässä. Mutta tavallaan sehän on aika hienoa. Ei tule sellaista niin kuin vähän Suomessa on käynyt että kaikki nuoret roikkuvat puhelintensa äärellä koko ajan. Mutta molemmissa kulttuureissa on omat puolensa.

Kielo:

Mun mielestä koulu tuntuu nykyään jo aika tavalliselta. Vaikka musiikintunnit on täällä sika erilaisia. Niillä tehdään fashion show’ta ja tanssitaan, joskus soitetaan rumpuja. Tosi suosittu kappale on Silentón Watch me whip, jota me on tanssittu koulussakin. Kuunnellaan täällä kyllä myös samoja laulajia, mun kaverit kaikki tietää esimerkiks Katy Perryn.

Muutenkaan mua ei oikein ihmetytä enää mikään. Aluks koulumatkalla kaikki hökkelit ja mökkelit näytti vähän hassuilta ja oudoilta, mutta nyt ne on ihan tavallisia asioita. 

Koulun jälkeen meillä on harrastuksia. Maanantaina mulla on enkkua, tiistaina meillä on illalla tennistä ja keskiviikkoisin me käydään Kaislan kanssa Suomi-koulussa. Torstaina Kaislalla on voimistelua ja mulla toinen enkuntunti. Tiistai- ja torstaiaamuisin isi käy uimassa meressä ja torstai-iltana juoksemassa sellaisen porukan kanssa. Sunnuntaisin me käydään tenniksessä, jos ei sada.

Yleensä maanantaisin, torstaisin ja perjantaisin me käydään naapurin Ninan kanssa ulkoiluttamassa koiria. Ninalla on kaksi koiraa, niiden nimet on Nana ja Grande. Nana on kulkukoira, jonka Nina on tuonut Armeniasta. Grande on pieni ja 11-vuotias. Mä ulkoilutan aina Nanaa ja Kaisla Grandea. Me tehdään aina lenkki tässä lähikaduilla. Yleensä lenkin jälkeen me mennään vielä Ninalle. Muutaman kerran mä oon pessyt Ninan kanssa koirat ja viime viikolla me käytiin eläinlääkärissä antamassa koirille matolääkerokotukset.

Sää on täällä nyt kyllä aika arvaamaton. Ensiks näyttää että tänään ei varmaan voi tulla sade, mutta sitten heti viiden minuutin päästä pamahtaa ukkonen ja sataa kaatamalla. Tänäänkin on pari kertaa satanut, mutta nyt taas paistaa aurinko.