Swahililoiston jäljillä

”Tämä on yksi hienoimpia ja kauneimmin rakennettuja kaupunkeja maailmassa”, kuvasi marokkolainen Ibn Battuta Kilwan kaupunkia vieraillessaan siellä vuonna 1331. Ibn Battuta (1304–1369) tiesi mistä puhui, sillä hän itse oli aikansa merkittävin tutkimusmatkailija, joka oli laajoilla matkoillaan tutustunut koko Pohjois-, Länsi- ja Itä-Afrikan muslimikaupunkeihin. Myöhemmin Ibn Battuta jatkoi Lähi-idän ja Intian kautta aina Kiinaan saakka. Alla oleva kuva Kilwasta on Georg Braun and Frans Hogenbergin atlaksesta Civitates orbis terrarum vuodelta 1572.

Battutan saapuessa sulttaani al-Hasan ibn Sulaiman vieraaksi eli Kilwa kukoistuksensa parhainta aikaa. Kilwan sulttaanikunnan perusti 900-luvun puolivälissä Persiasta perinnönjakokiistojen takia matkaan pakotettu Ali ibn al-Hassan Shirazi. Tarinan mukaan Ali osti Kilwan saaren (Kilwa Kisiwani, vapaasti suomennettuna 'kalojen saari') paikalliselta bantukuninkaalta vaatemäärällä, joka riittäisi ympäröimään saaren.

Meidät Kilwan loistosta muistuttavien raunioiden läpi opastaa syntyperäinen saarelainen Ahmad, joka on itse osallistunut raunioiden entisöimistöihin. Raunioiden keskellä olevassa syntymäkodissa asuvat edelleen Ahmadin veli ja sisar.

Osia raunioista on korjattu uusimalla kaarien holvi- ja koristekiviä. Entisöinnissä on käytetty perinteisiä koralli- ja kalkkikiven työstämismenetelmiä, joita Ahmad meille seikkaperäisesti kuvailee. Entisöimisprojektien myötä myös paikalliset on nyt vihitty näiden perinteisten menetelmien saloihin. Osiin huoneista on myös rakennettu perinteisiä kattoja mangrovepuuta ja savea materiaaleina käyttäen. Rauniothan kuuluvat Unescon maailmaperintölistalle, mutta pääsivät näiden sinnikkäiden suojeluponnistusten ansiosta onneksi pois järjestön uhanalaisten kohteiden listalta kaksi vuotta sitten. Muistona tästä työstä valtavat kalkkisammiot ja uusitut holvien kalkkikivet hohtavat valkoisena auringon paisteessa. Kunnostus jatkuu, kun joku taas innostuu rahoittamaan.

Kilwan nousua swalihirannikon hallitsevaksi kaupungiksi auttoi sen edullinen sijainti tärkeiden kauppareittien varrella. Eteläisen Afrikan sisämaasta, Zimbabwesta ja Mosambikista, virtasi kultaa ja norsunluuta Kilwan kautta kohti Arabiaa, Intiaa ja Kiinaa. Asemansa vahvistuttua Kilwan sulttaanin onnistui liittää alaisuuteensa muita tärkeitä kauppapaikkoja ja perustaa omia sateliitteja, esimerkiksi vierailemallemme Mafian saarelle. Lopulta 1400-luvulla Kilwan alaisuudessa oli käytännössä koko Itä-Afrikan swahilirannikko aina Mosambikista Somalian rajalle saakka. Kilwan sulttaanin kassaa kartuttivat niin Sansibar kuin Mombasakin sekä myös tärkeät kauppapaikat Madagaskarilla. Kauppaa käytiin monsuunituulten mukaan dhowu-purjelaivoilla, jotka eivät olleet paljon nykyisiä veneitä suurempia.

Kaupankäynnin mukanaan tuomille rahoille Kilwan sulttaaneilla oli käyttöä. He rakensivat palatsin toisensa jälkeen. Kilwan saari ei enää riittänyt vaan viikoloppuresidenssi oli syytä rakentaa viereiselle Songo Mnaran saarelle. Moskeijoita saarella oli lähes sata, mutta suurimmasta osasta jäljellä oli enää imaamin äänenvahvistimena toiminut 'saarnasyvennys', jonka avulla jumalan sana saatiin kantamaan koko seurakunnalle. Tärkein, perjantaimessuun tarkoitettu, Suuri Moskeija lienee perustettu jo vuosituhannen alussa mutta sulttaanit toistensa jälkeen laajensivat sitä merkittävästi. Ibn Battutan hurmasi erityisesti isäntänsä moskeijaan lisäämä komea suuri kupoli.

Samainen sulttaani al-Hasan ibn Sulaiman rakennutti kaupungin ulkopuolelle vierastaan sykähdyttäneen komean kuningatarren palatsin Husune Kubwan. Tämä meren rantaan, kalliotörmälle pystytetty valtava palatsi sisälsi komeat uima-altaat, esiintymislavat vieraileville taiteilijoille sekä laajan markkinatorin. Huoneita palatsissa oli kaikkiaan satakunta. Palatseissa oli myös prameat kylpyhuoneet (komeine kiveen hakattuine saippuatelineineen) ja sisävessat.

Kilwan vallan rapautuminen alkoi, kuten niin usein, sisäisten valtataisteluiden vuoksi. Kasvanut virkamieskunta emiirejä ja visiirejä alkoi taistella keskenään sultaaninpaikasta, murhautti ja syöksi toisiaan vallasta. Lopulta erimielisyydet johtivat siihen, että hallitut kauppapaikat yksi kerrallaan irtautuivat Kilwan sulttaanikunnasta. Portugalilaisilla Vasco da Gamalla ja kumppaneilla ei ollut kummoinenkaan työ ottaa sisäisten valtataisteluiden heikentämää sulttanikuntaa valtaansa, kun he purjehtivat paikalle 1400- ja 1500-lukujen taitteessa. Siihen aikaan saarten rannat olivat paljaat, mutta nyt joudumme kahlaamaan raunioille läpi sankkojen mangrovemetsiköiden.

Portugalilaisten ajasta saarella muistuttaa rannassa oleva linnoitus. Vaikka linnoitus on päältä rakennettu 1700-luvulla saaren vallanneiden Omanin sulttaanien tyyliin, paljastaa rannalle romahtanut kulmatorni alle jääneen lusitanialaisten linnoituksen, jota myöhemmät valloittajat eivät purkaneet. Nyt linnoitus näytti tarjoavan loistavan varjoisan lukupaikan läheisen koraanikoulun oppilaille.

Omanin arabien ja ranskalaisten harjoittama orjakauppa toi Kilwalle uuden kukoistuskauden. Tuolta ajalta ovat saaren laajan Makutani palatsin rauniot. Palatsin edessä kasvava baobab-puu on ehtinyt todistaa Kilwan raunioiden yli tuhatvuotisen historian kokonaisuudessaan, sen verran paksuksi sen mittasimme.

Lyhyen ranskalaisvallan jälkeen saari jäi kuitenkin pitkälti tyhjäksi 1800-luvun puolivälissä, kun Omanin arabit siirsivät orjakaupan satamansa mantereen kalastajakylään Kilwa Kivinjeen. Vanha orjatori toimii nykyään kylän vihannestorina. Omanien ajalta kalastajakylän maisemaa hallitsevat edelleenkin sansibarilta tutut swahilirakennukset komeine puuovineen ja -terasseineen.

Kovin ovat vain huonossa kunnossa rakennukset, valittelee paikallinen aktiivi, joka innolla opastaa meitä ympäri kylää ja käyttää lopulta kotonaankin. Me haluaisimme vain laittaa kunnon suojakatot taloille, mutta hallitus ei anna rahaa. Eikö Suomen hallitukselta löytyisi? Ei taida tältä nykyiseltä löytyä, epäilen. Omana haavena hänellä on perustaa tyhjälle takapihalleen eläintarha. Tulettehan käymään kun seuraavan kerran vierailette täällä.

Myöhemmin Kivinjestä tuli saksalaisten alueen hallintokaupunki ja satamaa hallitsee heidän päämajansa. Usko kasvaviin turistivirtoihin tuntuu olevan kova, sillä tätäkin rakennusta entisöidään hotelliksi. Jotenkin minusta tuntui, että markkinointiin joutuu kyllä hiukan vielä panostamaan vaikka hotelli saataisiinkin lopulta kuntoon (mihin siihenkin taitaa olla vielä tekemistä).

Kylän laitamilta löytyy myös yhä saksalaisten hautausmaa ja keskustorilta saksalaisten omille sankareilleen pystyttämä muistomerkki (kuva edellisessä blogissa).

Lopuksi meille näytetään vielä paikka, jossa saksalaiset hirttivät mangopuuhun niin kutsuttuun Maji Maji kapinaan vuosina 1905–1907 osallistuneita. Puu on kaadettu ja paikalla on muistomerkki, mutta oppaamme muistaa puun vielä lapsuudestaan. Kapina syntyi, kun saksalaiset lisäsivät paikallisten ihmisten verotaakkaa, pakkotyötä  ja vaativat kyläläisiä viljelemään puuvillaa vientiin. Kyläläiset ympäri nykyistä Tansaniaa alkoivat vastustaa Saksan väkivaltaista hallintoa ja saivat uutta uskoa voimiinsa kapinajohtajansa "taikajuomasta", jonka sanottiin suojaavan heitä saksalaisten luodeilta ja muuttavan ne vedeksi. Todellisuudessa tuo taikajuoma ei itse ollut juuri vettä väkevämpää, eikä se pelastanut kapinallisia, vaikka antoi nimen kapinalle; vesi on swahiliksi maji. Kapina ja sen johtaja muistetaan Tansaniassa kuitenkin kansallisen heräämisen alkusysäyksenä, joka onnistui yhdistämään eri heimot yhteiseen taisteluun. Saksalaisten tappio ja pako maasta koitti sitten vuosikymmentä myöhemmin muista, meille eurooppalaisille tutummista, taisteluista johtuen.

KIlwan loiston päivät ehtivät taas hautautua kirjaimellisesti syvälle maan alle ennen kuin niistä kertovia raunioita alettiin kaivaa esiin 1960-luvulla. Aktiivinen oli eriyisesti brittiarkeologi Neville Chittick, joka asui saarella. Hänen saapuessaan paikalle palatseista ja moskeijoita näkyi maan päällä vain katonrajat. Onneksi brittihallitus rahoitti Chittickin työn ja ainutlaatuiset todisteet KIlwan loistosta pääsivät päivän valoon.