Vappuperinteitä

Vapunpäivän perinteitä kunnioittaen aamu alkoi munkkitaikinan tekemisellä. Hieman oli ongelmia kuivahiivan annostuksen kanssa kun purkin kyljessä kehotettiin laittamaan koko 100 gramman purkillinen puoleen litraan nestettä. En uskonut vaan annostelin kotimaisen kuivahiivanpussin tuntumalla. Taikina nousi juuri sopivasti (mitähän kiljua varten tuo purkin annostus oikein on?). Toinen ongelma oli sokeri. Presidentti Magufuli yrittää turvata kotimaista sokerintuotantoa rajoittamalla tuontia, ja niinpä hienoa sokeria ei kaupasta tahtonut löytyä. Lopulta saimme vain ruskeaa ja karkeaa ruokosokeria, joka ei munkin pintaan tartu. Onneksi Tuijalta löytyi vielä pussinpohja perusvalkeaa ja hienoa, ja Kaisla sai sokeroitua munkit, perinteiseen sangen runsaaseen tapaansa. Opastusta oikeaan tyyliin sai myös Heta. (Itse olen hiukan maltillisemman sokeroinnin linjoilla, mutta minullekin tumma sokerointi oli jo liian maltillinen).

Vappumunkit ja simat mahassa ja työväen taistelulaulut kuunneltuamme kävelimme reilun kilometrin matkan Onnelaan, jossa oli vapun kunniaksi lämmitetty sauna. Valitsimme rantapolun, jonka komeuden olen tajunnut oikeastaan vasta aivan viime viikkoina. On mahtavaa että kaistale on säilynyt rakentamattomana ja mikäli asia on presidentistä kiinni niin sellaisena se myös säilyy. Nyt rannalla on vain kaksi rakennusta vierekkäin: poliisiasema ja hotelli Golden Tulip (joista jälkimmäisessä olimme aattona hollantilaisten Oranssijuhlissa - mutta näyttivät olevan aikamoiset grillijuhlat myös poliiseilla).

Vielä joulun aikaan hotellin toinen viereinen tontti oli aidattu pahaenteisesti rakennustyömaata ennakoiden, mutta alkuvuodesta aidat korjattiin pois. Joten ilmeisesti Magufulin sana on tässäkin pitänyt. Vapun kunniaksi Magufuli lunasti myös yhden keskeisen vaalilupauksensa työläisille. Pääkaupungin vappujuhlassa puhunut presidentti lupasi ammattiyhdistyliikkeen suureksi tyytyväisyydeksi laskea työläisten alimman ennakonpidätysprosentin 11 prosentista 9:ään! Nyt vain pitäisi saada kaikki ne, jotka eivät maksa verojaan maksamaan, jotta kassa ei aivan hupenisi.

Jonkun verran rannan ”yhteismaata” käytetään selvästi erinäisen rojun kaatopaikkana ja joku selvästi hoitaa siellä tärkeää lasin murskausta ja kierrätystä uusiokäyttöön. Mutta yllättävän siistinä alue on pysynyt. Ainoa ongelma on se, että rannan puskat tarjoavat oivan paikan piileskellä ja tehdä pimeän aikaan yllätysryöstöjä ohi ajavien ulkomaalaisten kimppuun. Hyökkäyksiä koitetaankin ehkäistä raivaamalla puskia aika ajoin.

Suomalaisten rakentamassa Onnelassa oli aikoinaan kokonainen oma suomiyhteisö. Alue ja talot kuitenkin luovutettiin sopimuksen mukaisesti tansanialaisille viitisen vuotta sitten, ja nykyään ”vanhoista hyvistä ajoista” muistuttaa enää paikan nimi, piharakennuksessa oleva (erittäin laajaksi ja laadukkaaksi tänään todettu) suomalaisten kirjojen kirjasto (uhkana vain kosteus ja home!) ja viikottainen lasten Suomi-koulu. Sekä tietysti altaan vierellä oleva pieni sauna. Pääsinkin joulun jälkeen ensi kertaa löylyihin täällä. Tätähän se suomalainen onni on.