sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Verkon yli

Meillä on uusi harrastus: tennis! Tänäänkin olimme kentän laidalla kahdeksalta aamulla, valmiina kahden tunnin treeneihin. Vaikka kahdeksan kuulostaa aikaiselta, se on itse asiassa erinomainen - parempia olisivat vain seitsemän ja iltakuusi. 

Löysimme tennisopettajan vähän puolivahingossa. Olimme muutama viikko sitten katsomassa pohjoismaisen koulun uima-allasta ja juttelimme altaan takana olevasta tenniskentästä. Siinä samassa yksi uiskentelijoista ilmoittautui tennisopettajaksi. Nyt George opettaa meitä sunnuntaisin kaksi tuntia ja tiistai-iltaisin tunnin - eli käytännössä juoksuttaa meitä vuoron perään.












Tennis on siitä hauska laji, että voimme harrastaa sitä yhdessä - ja olemme siinä kaikki yhtä huonoja tai hyviä, miten sen nyt ottaa. Mutta George tietysti vakuuttaa, että edistymme hurjaa vauhtia. No, ehkä me nyt tajuamme, miten peruslyönnin pitäisi teoriassa mennä - ja joskus se jopa onnistuu, jos pallo tulee sopivasti mailaan. Ja silloinhan se pallo napsahtaa ihanasti. Yksi myönteinen merkki kehityksestä lienee se, että nyt palloja löytyy enemmän Georgen takaa kuin meidän takaamme - olemme siis osuneet niihin ja saaneet ne usein verkon ylikin.



Itse asiassa molemmat tytöt ovat napanneet lyönnin perusidean tosi nopeasti. Kielo toivookin, että pääsisimme jo pian pelaamaan toisiamme vastaan. Siihen taitaa kyllä mennä vielä hetki, koska lyöntien kohdentamisessa on vielä vähän hiomista. Tänään kyllä vain Simo sai lyötyä pallon noin viisi metriä korkean aidan yli tielle ja Kaisla kolme metriä korkean aidan yli uima-altaaseen.


Olen aina pitänyt tennistä vaikeana, mutta en ollut ihan tajunnut, miten raskasta se on. Aamulla luulin vähintään pyörtyväni liian kovaan sykkeeseen ja nestehukkaan. Onneksi olemme nyt liittyneet pohjoismaisen koulun urheilukerhoon, niin että saatoimme hoippua tuntien jälkeen uima-altaaseen.

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Oysterbay Police Station. Episodes 2–4.

Selviytymistarinoita ihmisistä alati kansainvälistyvän maailman ja poliistyön ristipaineessa Dar es Salaamin sydämessä. 


Tähän asti tapahtunut. Viikko sitten tiistaina klo 2 iltapäivällä suomalaisen diplomaattipassin omaava keski-ikäinen mies kolaroi 25-vuotiaan tansanialaisen mhayamiehen kanssa vilkkaassa Mandazi ja Mwai Kibaki teiden risteyksessä. Tapahtumaa todisti heti tuoreeltaan vanhempi konstaapeli Laiton, moottoripyöräpoliisi Kinondonin liikennepoliisista. Konstaapeli Laiton kirjoitti raportin tapahtuneesta. Kolarin osapuolet toimittivat Laitonin kanssa raportin Oysterbayn poliisiasemalle, jossa ylikomisario tutki tapauksen ja totesi että asiasta tehdään virallinen poliisiraportti kunhan suomalaismies on toimittanut tarvittavat dokumentit poliisille. Ylikomisario  huomioi päätöksessään ”Geneven sopimuksen”, joka estää diplomaatin tapauksen viemisen oikeuteen sekä hänen autonsa takavarikoinnin edes tutkinnan ajaksi.

Suomalaismies toimittaa paperinsa poliisille keskiviikkona. Tapausta tutkimaan ja raportin siitä laatimaan määrätään vuorossa ollut komisario. Hän kutsuu suomalaismiehen antamaan lausuntonsa tapahtuneesta Oysterbayn poliisiasemalle perjantaina klo 1 iltapäivällä. 


Suomalaismies saapuu asemalle perjantaina hiukan yhden jälkeen:

Milma on päässyt aikaisemmin töistä näin perjantaina joten ajamme yhdessä poliisiasemalle antamaan lausuntoni kolarista. Taiteilen itseni piikkilanka-aitojen lomitse. Vierestä kuuluu rynnäkkökiväärin latausäääniä kun yksi osasto harjoittelee pyssyjen kanssa etenemistä. Romuttuneiden autojen lisäksi parkkipaikan täyttävät poliisin jämerät panssariajoneuvot. Nämä eivät taida olla vain ulkomaisilla avustusrahoilla hankittua turhaa rekvisiittaa.

Tunnelma asemalla on kuitenkin lupsakka kuin Reinikaisessa konsanaan. Puitteet vain ovat vähän vaatimattomammat kuin Tampereen poliisilaitoksella. Asema muistuttaa ehkä enemmän Sulo Vilenin parhaat päivät jo nähnyttä nukkavierua bensa-asemaa.

Avuliaan naispoliisin opastuksella löytyy takahuoneesta oikea komisario. Heti alkaa tenho sauren -tyylinen mukava jutustelu. Istu alas hyvä mies. Ota tästä mangoa. Ans ku mä arvaan, tulit lausuntoa antamaan.






Diplomaattinen koskemattomuuteni saa osakseen asiaan kuuluvaa hienovaraista naljailua: Kyllä nyt pitää varmaan etsiä jostain englannin sanakirja että osataan keskustella. Romaaniako sinä siihen aloit kirjoittamaan. Ei sinun diplomaattina tarvitse pelätä, kyllä tästä hyvä raportti tulee sulle. Kunhan pistät siihen ajan ja paikan oikein sekä allekirjoituksen.






Lausuntoni valmistuu. Puolustan oman näkökulmani antamista. Komisariota hymyilyttää. Of course. Allekirjoitan myös moottoripyöräpoliisin raportin kunhan minulle on ensin käännetty mitä siinä swahiliksi lukee. Raportti on huomenna valmis, tenho sauren lupaa. Tule huomenna klo 11 hakemaan.








Lauantai:

Olimme jo aivan unohtaa mutta iltapäivällä paluumatkalla ostosreissulta ajamme poliisiaseman kautta. Että josko se aamupäiväksi luvattu raportti olisi valmis, nythän on jo iltapäivä. Tavoitan tutun poliisiin samasta takahuoneesta samasta tuolista mangoja nauttimasta. Oh my friend, please have a seat! How are you? Niin sitä raporttia… Ah Monday my friend, I said Monday, 11 o’clock. Ai jaa, no joo taisin ymmärtää väärin. Mutta joo tulen maanataina. Kiitos paljon. Asante sana.




Maanantai:

Ennen kuin ajan taas asemalle päätän varmistaa asian ja yritän soittaa asiaa hoitavien poliisien antamiin numeroihin. Eivät vastaa koko päivänä. Lopulta ajamme tyttöjen kanssa koululta palatessamme asemalle. Tytöt jäävät autoon, ei kai tässä kauan mene. Takahuoneesta löytyy tuttu naispoliisi siviilivaatteissa enkä ole heti tunnistaa häntä. Hey mister! How are you? How was your weekend? Ihan kivasti, käytiin purjehtimassa saarella. Aa what island? No tuossa edustalla sellainen pieni. Zanzibar? Ei vähän pienempi ja lähempänä tässä. Entä mites teidän viikonloppu, kysäisen kohteliaasti. Miehen ja lapsen kanssa. Aha, mukava kuulla. Kun päälimmäiset viikoloppukuulumiset on käyty läpi uskaltaudun kysymään: Niin sitä raporttia? Aa-a, but the officer is not here. No voi, onkohan hän kaukana? No, no. Let me try to reach him. Naispoliisi häviää. Odottelen. Ovelta alkaa kuulua tyttöjen ääniä, ovat kyllästyneet odottamaan autossa. Lähden heitä vastaan ja löydän naispolisiin järjestelemästä papereita kaikessa rauhassa viereisestä huoneesta. Officeria ei taida näkyä? No, no, but he should be somewhere here. Hmm. Miltäs kuulostaa jos tulisin huomenna? Esimerkiksi heti aamusta klo 7. Yes, that would be fine. Tevetuloa, Karibu!



Tiistai:

Olen vienyt tytöt kouluun ja ajelen takaisin ruuhkaletkassa kohti poliisiasemaa. Näinköhän ajelen turhaan. Pistän auton panssariautojen kylkeen. Ajattelen että josko ottaisi vielä valokuvan itse poliisiasemasta muistoksi, kun tuttu naispoliisi huitoo aseman kuistilta iloisesti. Good morning, mister Simo! How are you?

Ja kyllä, hän kaivaa pöydällä olevasta pinosta Particulars of Road Accident -raportin kahtena kappaleena. Käymme sen swahilinkielisen lausunto-osan englanniksi läpi. Kiittelen vuolaasti. Asante sana, asante sana. Loppukevennykseksi koitan vielä todeta jotain, että toivottavasti en joudu vaivaamaan enää teitä tällaisella, mutta naispoliisi on ihmeissään: Why not? Mister Simo, you are always welcome here. And you have my number? Jaa, no kyllä, onhan se. Eihän sitä tosiaan koskaan tiedä, milloin taas tulee asiaa tänne.

Niin, eipä tosiaan. Kun olen jo lähdössä autolle, nuori siviilipukuinen mies esittäytyy poliisiksi ja pysäyttää minut. Oli nähnyt minun ottavan kuvia, miksi? Enkö tiedä, että poliisiasemalla kuvaamiseen tarvitaan erityislupa. No, enhän minä. Niin, tuota omaksi muistoksi vaan, on tullut tässä käytyä muutaman kerran ja ... Näytän kameran muistin, ei kuvia täältä. Onneksi olin juuri tyhjentänyt muistikortin sadoista kuvista, koska kaveri tutkii molemmat aamulla tyttöjen koululla ottamani kuvat todella huolella. Harmistuneena mies poistuu: I am warning you, mister! Kuistilla naispoliisi vilkuttaa hymyillen.

(Kotona Milma kertoo, että Tansaniassa on ennen vaaleja tullut voimaan uusi kyberturvallisuuslaki, joka antaa  viranomaisille varsin laajat mutta väljästi määritellyt valtuudet seurata tiedonvälitystä ja sähköistä viestintää. Vaalien alla lain varjolla taisi tulla useampikin kriittinen ääni vaiennettua. Tiedä häntä, josko mekin päädymme tällä tekstillä malesialaisten hakkereiden kohteeksi. Otetaan siis nuoren poliisin varoitus tosissaan ja jätetään ne aiemmin otetut kuvat Oysterbayn panssariautoista ja piikkilankavarastoista nyt julkaisematta. Vaikka saahan ylläolevista kuvistakin jo perusteen jos haluaa testata "Geneven sopimuksen" rajoja. Otetaan tämä riski.)

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Sunnuntaipurjehduksella

Sateisten päivien jälkeen aurinko valtasi taivaan ja helle jatkui. Me nautimme sunnuntaista purjehtimalla läheiselle Mbudjan saarelle työkaverini Mikon kyydissä. Veneilemässä olivat myös Liisa ja Heli. 

Oli ihana päivä, kaukana kavala maailma -tunnelmissa. Ja niin kuin asiaan kuuluu, merituuli oli vilvoittava, vesi lempeää ja korallit kauniita. Paluumatkalla Simokin pääsi kokeilemaan, miten tuuli tarttui näihin purjeisiin. Alla joitain kuvia, ilman sen suurempia selityksiä.



















lauantai 23. tammikuuta 2016

Koulukuulumisia

Kaisla:
Nyt on jo yksi kokonainen viikko mennyt koulussa. Ja sitten menee toinen ja sitten kolmas. Mutta niitä edessä olevia viikkoja odotellessa voisin kertoa vähän ensimmäisestä kokonaisesta viikosta. 


Päivät ovat pitkiä ja väsyttäviä. Seitsemästä kahteen, siinä onkin sitten viikonloppuna aika väsynyt. Mutta päivät ovat ihan mukavia. Täytyy vähän tsempata kielen kanssa, mutta kyllä se siitä. 

Koulu on aika erilainen kuin meidän Suomessa. Täällä kuljetaan ulkokautta kaikkiin luokkiin, reput jätetään ulos, ei ole pulpetteja jotka voisi avata vaan taskut jotka ovat tuolin selkänojassa. Lisäksi tuodaan omat eväät. 




Tunnit ovat aika vaikeita, kun en osaa kieltä niin hyvin. Läksyihin menee aika paljon aikaa, koska niitä tulee paljon ja ne ovat ihan yksinkertaisesti vaikeita minulle. Nykyään saan enkun tukiopetusta tai no tavallaan, koska saan eri läksyt kuin muut oppilaat. Meillä olisi huomenna tieteen koe, mutta onneksi isi puhui opettajan kanssa ja opettaja sanoi että teen varmaan lisätehtäviä. Tänään pitää vielä istuttaa papu ja viedä purkki huomenna kouluun.

Nyt taitaa olla kerrottu tärkeimmät jutut, mutta kerron vielä että täällä pitää sanoa opettajia rouva tai herra ja sitten sukunimi. Arvatkaa kuinka monen opettajan nimen muistan?



Kielo:
Koulussa on ollut ihan kivaa, mutta useimmiten aika tylsistyttävää, koska en ymmärrä hirveästi mitä opettaja sanoo. Kaverit joutuvat auttamaan mua aika paljon ja kertomaan, mitä mun oikein pitää tehdä, koska opettaja ei osaa selittää yhtä hyvin. Ensi viikolla mulla alkavat omat enkun tunnit sillä aikaa kun muilla on ranskaa.






Läksyjä ei ole tullut kamalasti. Useimmiten mun on pitänyt lukea vain englanninkielistä kirjaa. Yhtenä päivänä piti printata Tansanian presidenttien kuvat, liimata ne pahville ja viedä kouluun. Niille ei ole tehty vielä mitään, mutta kai me kohta aletaan kirjoittamaan niihin jotain. Tänään piti kirjoittaa omasta perheestä. Matikasta on tullut jotain laskuja, mutta ne olleet aika helppoja. Me joudutaan aika paljon kirjoittamaan ja kopioimaan jostain kirjasta tehtävät, jotka tehdään sitten vihkoon. 



Koulussa käytetään aika paljon mustekynää. Mun luokkalaiset on aika paljon lainanneet mun kyniä ja kattoneet mun kumeja. Joistain kumeista on kadonnut osia ja kyniä on myös kadonnut. Onneksi osaan pyytää jo niitä takaisin.

Aina maanantaisin meillä on uintia. Viime viikolla en päässyt, koska oli huono olo ja isi haki mut kotiin. Me on uitu niin paljon, että uikkarit on jo kuluneet melkein läpinäkyviksi. Se on vähän hankalaa, kun täältä ei saa hyviä uikkareita. Eilen tilattiin netistä uusia, mä saan kokouikkarin ja urheilubikinit. Ne menee ensin Katille Suomeen ja Kati vie ne sitten jollekin tutulle, joka on tulossa tänne helmikuun ekalla viikolla.

tiistai 19. tammikuuta 2016

No onkos tullut kesä...

Näin taas voisi laulaa tänään, kun karmean ukkosen saattelemana yöllä alkoi sataa rankasti. Heräsimme aamuneljältä siihen että tuuli paukutti ovea, taivas salamoi valkoisena ja sade piiskasi harmaana seinänä. Tytöt kysyivät, onko talossa ukkosenjohdatin. Varmasti on, vastasimme. Salaman välähdyksestä ei ehtinyt laskea edes ykköseen, kun jyrinä vyöryi ylitsemme.

Ja nyt pitäisi olla se kuivin kausi. Toisaalta marras-joulukuun taitteen niin sanottuja "pieniä sateita" ei tainnut koskaan tullakaan.

Joka tapauksessa aamulla tiet lainehtivat ja ihmiset koittivat kahlata töihin, kouluun ja kuka minnekin. Mekin puskimme veden halki turvallisesti kouluun (risteys meni mallikkaasti paikallisia "sääntöjä" noudattaen!). Koululla arveltiin että ihmiset saattaisivat olla myöhässä veden aiheuttaman liikennekaaoksen vuoksi. Kyselin että mitenkähän nämä selviävät sitten kun se varsinainen sadekausi alkaa...



Muista aina liikenteessä…

Liikenne on yhteiskunnan peili. Näin olen perustellut jatkuvaa kiinnostustani kommentoida liikennettä ajaessani. Milma ja lapset kutsuvat sitä loputtomaksi jurputukseksi.



Oli kumpaa hyvänsä, liikenne täällä ei taatusti jätä ketään kylmäksi. Pohjoiseurooppalaiseen ajokulttuuriin tottuneelle jo paikallinen tapa soveltaa perusliikennesääntöjä hyvin joustavasti ja omia vapauksia ottaen nostaa verenpainetta. Taajamanopeuden käsite on yhtä vieras kuin väistämissäännöt risteystilanteessa. Liikennevalojen noudattaminen perustuu tilannekohtaiseen harkintaan.

Vastaantulijan kaistan voi ottaa tilanteen tullen käyttöön kun on sopivan röyhkeä tai kun omistaa sopivan ison auton. Vilkuttaa vain valoja ja antaa vastaantulijan, joka ajaa omalla kaistallaan ”ymmärtää” että nyt on paras väistää. Tai jos ei voi käyttää vastaantulijan kaistaa, voi ohittaa pientareen puolelta. Moottoripyöriä ja kolmipyöräisiä tuktukeja kaistamerkinnät eivät koske lainkaan vaan ne ajavat molempiin suuntiin ”keskikaistaa” autojen välissä. Hätävilkut vain päälle ja menoksi.

Tätä suomalainen lainkuuliainen kuski kommentoi henkeään haukkoen. Onhan se selvää, ettei siitä mitään tule jos kaikki ottavat vapauden tulkita sääntöjä omiin käsiinsä. Ei ihme, että liikenne jatkuvasti on jumissa, kun sivutieltä voi milloin huvittaa peruuttaa poikittain päätielle ja jäädä siihen hetkeksi pohtimaan kumpaan suuntaa sitä pitikään lähteä. 



Ensimmäisestä kulttuurishokista toivuttuaan sitä alkaa kuitenkin nähdä sävyjä ja sääntöjä viidakossa. Yllättäviin ja omalaatuisiin ratkaisuihin tottuneet paikalliskuskit ovat omaksuneet hyvin joustavan ja kanssa-autoilijoiden aikeisiin nopeasti reagoivan tavan ajaa. Autojen määrään ja kapeisiin teihin nähden liikenne on sittenkin yllättävän sujuvaa. Jos toinen aikoo nyt tunkea eteeni niin enköhän anna tietä. Eihän se sieltä muuten koskaan pääsisi tähän jonoon. Ja enhän itsekään pääsisi jos en tunkisi. Tämä on sitä tilanneherkkää vastavuoroisuutta jäykän sääntöorjallisuuden sijaan. Sitä alkaa ymmärtämään pelin hengen ja omaksuu paikallisia tapoja...




TUMPS! 

Keulaan jysähtää tutussa koulumatkan risteyksessä. Ensin en edes tajua mitä tapahtui. Tilanne on juuri niin sekava kuin olla voi: olen ajamassa toisen auton perässä risteykseen ja kääntymässä oikealle. Samalla perässä tullut auto ajaa rinnalleni vasemmalle mutta lähtee kääntymään ohitseni myös oikealle. Tungemme rintarinnan risteykseen, kun vierustoverin takaa ilmestyy vasemmalta auto, jota en näe saati ehdi väistää. Ajan sen kylkeen ja siinä ollaan.

Nilkutan etupuskuri laahaten tien laitaan ja nousen autosta. Kaveri nousee myös. Ohiajavat autot tuuttailevat ja koittavat kiertää vilkkaassa risteyksessä ohitsemme. Paikalle alkaa kertyä porukkaa.  Moottoripyöräpoliisi tulee myös ja hämmennyksissäni selitän hänelle jotakin. Vielä hämmentyneempi olen kun hän lopetettuani yhtäkkiä vain toteaa että ok ja ajaa pois. Toinen osapuoli alkaa kysellä että kuinkas tämä nyt oikein hoidetaan. Hänellä on sentään etuovi lytyssä. Kaveri kyselee henkilötietoja ja papereita, joita minulla ei tietenkään ole. Entäs puhelinnumero. No se on mutta en muista sitä, kun se on uusi paikallinen. Pyydän kaverin numeron, soitan siihen ja näin saamme vaihdettua väkijoukon keskellä numerot.

Samassa Kielo soittaa koululta ja kyselee että missä oikein viivyn. Tyttöjen koulu on jo loppunut. Soperran jotain onnettomuudesta. Kaverille sanon, että minun on nyt mentävä hakemaan lapseni ja hän haluaa lähteä mukaan, etten vain lähde lipettiin. Tienvarren rihkamamyyjät köyttävät puskurini ylös ja niin lähdetään peräkanaa. Matkalla soitan Milmalle ja toteamme että poliisit on saatava uudelleen paikalle, jotta saamme virallisen raportin tapahtuneesta vakuutusyhtiölle.

Tästä alkaa koko illan seikkailu ensin passipoliisilta toiselle ja vihdoin poliisiasemalle. Ensin koitamme saada poliisin koululle. Ei onnistu, koska langan päähän saatu poliisi joutuu hoitamaan presidentin saattuetta. Sitten ajamme peräkkäin koulun lähelle kadunkulmaan, jossa lähin poliisi on passissa. Hetken odoteltuamme selviää, ettei hän voi tehdä mitään, koska kolari ei sattunut hänen alueellaan. Joudumme ajamaan takaisin onnettomuuspaikalle.





Sinne päästyämme löydämme kolme poliisia nojailemassa autoonsa ja istumassa rähjäisessä tienvarsikahvilassa. Maahan kaadettu hiillos käryää maassa kun parkkeeraamme automme poliisiauton viereen. Kestää aikansa ennen kuin saamme selvitettyä asiamme. Poliisit eivät oikein jaksa innostua jutusta ja valittelevat prosessin hankaluutta jos tässä nyt aletaan raportteja tekemään. Se on kuule pitkä oikeusjuttu. Vastapuolikin alkaa vaatia asian sopimista saman tien. Soitan Milmalle, joka on konsultoinut vastaavaan tilanteeseen joutuneita kollegoitaan. Poliisin raportti olisi saatava.

Paikalle ajaa sama moottoripyöräpoliisi, joka kävi tuoreeltaan aiemmin kolaripaikalla mutta hänkään ei osoita välitöntä kiinnostusta asiaan. Autossa tytöt hikoilevat ja huutelevat että meneeköhän tässä vielä kauankin. Kun tietäisi. Vaivihkaa moottoripyöräpoliisi kuitenkin alkaa piirrellä A4:lle jonkinlaista kuvausta tapahtuneesta ja kysellä tietojani. Annan itsestäni oikein luotettavan kuvan: Ei ole ajokorttia mukana. Ei auton papereita. Ei, en muista osoitettakaan. Pyydän vastapuolta kertomaan puhelinnumeroni, joka hänellä on nyt puhelimessaan. 

Milma ja lähetystön paikallinen kuski, jolla on kieli hallussa ja kokemusta vastaavista tapauksista, tulevat varmuudeksi paikalle. Pieteetillä käsin raapustettu raportti alkaa olla valmis ja lähdemme letkassa toimittamaan sitä poliisiasemalle. Sitä ennen poliisi kuitenkin hieroo vielä paitakauppoja paikalle sattuneen kaupustelijan kanssa. 

Moottoripyöräpoliisin johtamana ajamme pitkin jalkakäytävää aina asemalle saakka. Siellä raportti viedään isomman kihon pöydälle, joka hetken sitä tutkailtuaan selvittää minulle kuinka he eivät voi ottaa minulta autoa talteen, koska sitä koskee diplomaattinen koskemattomuus. Siksi hän ei vie juttua myöskään oikeuteen. Geneven sopimuksen hän mainitsee kahteen kertaan. Kiitos Geneve!



Autojen vauriot tarkastetaan ja raportit allekirjoitetaan. Kättelen toisen osapuolen ja lähdemme puskuri köytettynä kotiin. Ajan hiljaa enkä kommentoi. Arvellemme että lopullisen poliisiraportin saamiseen voi mennä vielä aikaa. Huomenna ajan saman risteyksen taas neljään kertaan.



torstai 14. tammikuuta 2016

Koulusta ja Sisusta

Tänään oli jo toinen koulupäivä. Se oli ehkä vähän helpompi kuin ensimmäinen, mutta ei se silti maailman helpoin ollut.

Ensin kerron kuitenkin vähän eilisestä.






Eilen aamulla kun mentiin kouluun en tuntenut vielä ketään. Koulun pihalla oli paljon lapsia ja kaikilla oli mustavalkoiset vaatteet niin kuin meilläkin. Sitten piti mennä jonossa luokkaan.

Mua jännitti jäädä yksin, kun äiti ja isi lähtivät. Mä oon nelosluokalla. Meillä on naisopettaja, joka on kiva, mutta huutaa aika paljon. En kyllä ihmettele sitä yhtään, koska meidän luokka on kuin mielenosoitus. 


Kun mentiin luokkaan, niin mentiin ensiksi istumaan sellaiselle matolle ja ope kertoi kaikille, että olen uusi enkä osaa englantia niin hyvin. Tosi monet viittasivat, että haluavat auttaa. Se oli kiva.

Ensiksi mentiin laboratorioon ja siellä opettaja pölpötti jotain, mitä en ymmärtänyt. Arvelin, että se puhui eri säistä, sateesta, lämpimästä, kuivasta ja kosteasta. Sitten kirjoitettiin vihkoihin säistä kopioimalla kirjasta. Luokkalaiset auttoivat minua.

Sen jälkeen meillä oli matikkaa. Ope kysyi aika helppoja laskuja, koska se kirjoitti mun vihkoon 2+2 ja muita sellaisia laskuja. 

Meillä on vain kaksi välkkää ja ne ovat aika lyhyitä. Ensimmäisellä on evästauko ja toisella ruokatauko. Eilen en syönyt, koska ei ollut nälkä, mutta söin sitten autossa kotimatkalla. Tänään söin kyllä suurimman osan.






Mutta nyt kerron tästä päivästä. 

Ensiksi mentiin taas luokkaan ja sieltä johonkin tietokoneluokkaan. Siellä tehtiin sellainen värikuvio ja sen jälkeen pelattiin. Seuraavaksi mentiin musiikinluokkaan, josta Kaisla kertoikin eilen. Ope ensin pölpötti. Sen jälkeen se pyysi minut eteen ja kysyi nimeni ja osaanko soittaa jotain. Sanoin, että osaan soittaa pianoa. Sen jälkeen se taas pölpötti, näytti pianosta kosketinjuttuja ja kysyi kaikilta jotain, mihin en voinut vastata, koska en ymmärtänyt.

Tänään meillä oli myös liikuntaa. Ensiksi mentiin vaihtamaan liikuntavaatteet. Meille pitää ostaa vielä liikunta-asut, joihin kuuluu tummansiniset shortsit ja mulle kuuluu vihreä paita. Kaislan paidan väriä ei vielä tiedetä. Eri väriset paidat merkkasivat joukkueet, joilla on eri nimet. Tänään sain kuitenkin liikata omissa vaatteissa. Koulun takana on koripallokenttä ja jalkapallokenttä ja me juostiin koripallokenttää ympäri. 


Sitten pelattin sellaista peliä, joka oli vähän niin kuin peili, mutta siinä jäänyt kertoi, montako askelta piti ottaa. Ja sitten yhtäkkiä se sanoi jotain ja kaikkien piti juosta karkuun. Sen jälkeen jotkut menivät pelaamaan jalkapalloa ja jotkut koripalloa. Mä ja mun kaverit istuttiin sellaisilla rajakolmioilla.

Koulupäivän lopussa sain opelta lukujärjestyksen. Kotona huomattiinkin, että mulla on jo ranskaa! Ehkä me yritetään vaihtaa se kuitenkin englantiin, ettei mulla ole enkkua, swahilia ja ranskaa.

Sain jo ekana päivänä Kellyltä kutsun syttäreille, jotka on lauantaina. Muiden kavereiden nimiä en vielä muista varmaksi. 






Sain eilen kankaisen sisiliskon. Sen nimeksi tuli Sisu. Se tuli siitä, että se on sisilisko ja mietin myös, että se voisi liittyä kouluun, kun oli eka koulupäivä. Sillä ei ole vielä silmiä, mutta äiti lupasi ommella sille nappisilmät. 


keskiviikko 13. tammikuuta 2016

First day of school

Tänään oli ensimmäinen koulupäivämme. Se oli aika jännittävää, olin aivan paniikissa aamulla. Meidän piti herätä jo puoli kuudelta ja lähteä kotoa puoli seitsemältä. Matka kesti noin 15 minuuttia enkä voinut keskittyä mihinkään, kun jännitti niin kovasti. 

Kun tulimme koulun pihalle, näimme rehtorin ohjaamassa autoja. Rehtori näytti tosi rempseältä ja hauskalta ja huitoi vain liikenteen seassa. Sitten menimme johtajaopettajan luo. Hän oli ihan eri maata, mutta mukava myös. Hän vei minut luokkani luokse ja he ottivat heti kädestäni ja veivät mukanaan luokkaan viemään reppua. He vaikuttivat kivoilta. 








Kävin vielä hyvästelemässä äidin ja isin ja sitten lähdin luokkaan. Tästä se päivä sitten alkoi. 


Ensimmäiseksi oli matikkaa. Ensiksi en tajunnut mitä ainetta me edes käydään, mutta sitten se kuitenkin selvisi. Siitä ymmärsin jotain. Seuraavaksi oli ainetta jonka nimeä en edes tiedä… siis ihan oikeasti. Kuuntelin sitä vain. Seuraavaksi olikin sitten jo välkkä. Silloin oli evästauko. Meillä oli pähkinöitä, porkkanaa ja pari keksiä sitä varten. Vaikka kello oli vasta yhdeksän niin olin aivan poikki. Mietin miten jaksan koko kevään seitsemäntuntisia päiviä. 



Välitunnin jälkeen menimme tieteenluokkaan. En ymmärtänyt melkeinpä sanaakaan siitä, mutta ei se mitään. Yritin kuitenkin parhaani. Onneksi minulla oli jo kavereita jotka auttoivat minua, se oli helpotus. 

Tieteentunnin jälkeen menimme suoraan musiikinluokkaan, jossa oli keskellä puolineliön muotoisesti penkit. Seinällä oli monta kitaraa, lattialla oli kolme pianoa ja muita soittimia en oikein tiennyt. Opettaja höpisi melkein koko tunnin jostain jota en ymmärtänyt paljoakaan. Sitten olikin jo toinen välkkä. Silloin sai syödä lounasta. Täällä ei saa koulussa ilmaista lounasta. Sieltä voi kuitenkin ostaa ruokaa, mutta se ei ole kovin hyvälaatuista. Meillä oli mukana makaronijuttua.

Välkän jälkeen oli englantia. Englannissa meidän piti pöytäryhmän kanssa keksiä kirje laatikosta, jossa oli merinäkymä. Viimeiseksi oli kiswahilia. Siellä harjoittelin viikonpäivät ja opettelin kertomaan itsestäni. 

Sitten päivä olikin ohi. Äiti, isi ja Kielo odottivat minua jo pihalla. Takana oli aika mukava koulupäivä.



Ruuhka oli paljon pahempi kuin aamulla. Meillä meni vähän aikaa, että päästiin edes autolle ja jonoon.




Kotimatkalla kävimme ostamassa Kielolle kankaisen sisiliskon, jonka nimeksi tuli Sisu. Ensimmäisen päivän kunniaksi söimme isot jätskit.

Illalla meillä alkoi toinenkin koulu, joka on nimeltään Suomi-koulu, mutta siitä enemmän toisen kerran.

Kielo kirjoittaa koulusta huomenna.