Terveisiä Mafialta!

Hyvää uutta vuotta kaikille! Me vietimme vuoden 2015 viimeiset tunnit Darin rantaravintolassa ja puoliyön ilotulituksia ihastelimme naapurirapusta Liisan parvekkeelta. Seitsemännestä kerroksesta oli upea näkymä suoraan useamman hotellin värikkäisiin tulituksiin. Täällä oli kyllä lehtien mukaan voimassa rakettien ampumiskielto, mutta ehkä se koski vain yksityistä paukuttelua...

Viimeiset pari päivää olemme ottaneet ihan rennosti kotona, uineet altaalla ja käyneet vain lähinnä kaupassa. Nettiyhteys on ollut ihan tolkuttoman huono, joten matkaraportti Mafialta on vähän viivästynyt. Mutta nyt yhteys näyttäisi löytyvän – ainakin hetkittäin.

Jouluaattona lensimme siis rannikkoa vähän etelään olevalle Mafian saarelle 15-paikkaisella Cessnalla. Mafian kentällä oli yksi kiitorata ja vähän Kiteen juna-asemaa suurempi rakennus. Kyltti terminaalirakennuksen vieressä kertoo kentän olevan lahjoitus Amerikan kansalta.

Hyppäsimme meitä vastassa olleen Alin kyytiin ja lähdimme jyryyttämään parhaat päivänsä nähneellä lantikalla kohti saaren mantereenpuoleisella rannalla olevaa Ras Mbisi Lodgea. Kartalta näytti, että matka olisi linnuntietä ehkä noin 10 km, mutta teitä pitkin - entisten palmuplantaasien, pienten kylien ja nyt puolikuivana olleiden rämealueiden läpi - siihen tuntui menevän pieni ikuisuus. Vähän väliä kuski joutui tekemään lenkin pientareen kautta neliveto päällä, ettei olisi juuttunut tien pehmenneeseen hiekkaan.

Mutta mikä ranta meitä siellä odottikaan! Ja mitkä majat! Tuntui kuin olisimme tulleet italialaisen omistajan kotiin - kaikki paikkaa koskevat tiedot vyöryivät suloisessa sekamelskassa samalla kun joimme tervetuliaisjuomia kookospähkinöistä. Siinä samalla omistajan norjalaismies kaivoi taskustaan pari päivää vanhan oravanpoikasen, jota imetti lääkeruiskulla.

Koko paikassa oli vain kahdeksan seinistään avonaista majaa, ehkä parikymmentä vierasta ja kilometreittäin autiota oikeasti valkoista hiekkarantaa.

Koska paikassa ei ollut sähköjä, ei siellä ollut myöskään tuuletinta, ilmastoinnista puhumattakaan. Valoa saatiin muutama tunti illassa generaattorilla. Ensimmäisen yön me tytöt pyörimme hikisinä ja iloitsimme jokaisesta pienestäkin tuulenvireestä ja hetkestä, jolloin luulimme tappaneemme kaikki itikat hyttysverhon sisältä. (Simon makea uni häiriintyi vain muiden häsläyksestä.)  Lopulta väsymys vei kaikista voiton aamuyöstä, jolloin lämpötila laski ehkä alle 30 asteen. Aamulla huomasimme tontun löytäneen tiensä jopa sille rannalle.

Joulupäivän vietimme valashairetkellä (siitä erikseen), meressä ja rannalla rapujen kanssa. Laskuveden aikaan vesi kaikkosi parinsadan metrin päähän.

Rannan eristyneisyydestä ja rauhallisuudesta kertoo illalla hiekasta heräävien rapujen määrä. Auringon laskiessa siellä täällä esiin kaivautui isoja ja pienen pieniä, vihreitä tai valkoisia rapuja jotka alkoivat kipittää rannan poikki kohti vettä, mutta sitten vesirajalla ikäänkuin empivät, sulkeltaako vyöryvän aallon sisään vai paetako takaisin rannalle. Zansibarin ruuhkaisemmilla rannoilla tällaista näytelmää ei enää pääse seuraamaan.

Tapaninpäivänä kävelimme laskuveden paljastamalla rannalla ja kuuntelimme, kuinka myös  hiekka voi narskua askelten alla. Maailmasta löytyy kuulemma vain muutama muu ranta jossa vastaavan ”hiekan laulun” voi kuulla. Tämäkin sopi meille valkoisen joulun ystäville: kuin pakkaslumessa olisi tallusteltu.

 

Ja kaiken tämän lomassa söimme monen ruokalajin herkullisia lounaita ja illallisia. Majalle palasimme täysikuun loistaessa.

Kolmantena päivänä vaihdoimme saareen toiselle rannalle, Mafia Island Lodgeen. Rannikon suojelualueen sisällä oleva paikka on alunperin hallituksen vuonna 1971 rakentama hotelli, jonka järjestelmällisesti sijoitetuista huoneista saattoi edelleen aistia itäsaksalaisen arkkitehdin ajatukset. Nykyisin alkuperäiset tasakatot on korvattu palmukatoilla ja tämän(kin) hotellin omisti joku italialainen.

Saareen länsirantaa kehutaan erityisesti mahtavista sukellus- ja snorklausmaisemista - eikä syyttä! Kävimme pari kertaa koralliriutalla snorklaamassa (siitäkin enemmän erikseen) ja teimme retken vieressä olleelle Cholen saarelle. Chole oli 1800-luvun loppuun asti alueen todellinen kauppakeskus, jossa on edelleen jäljellä sulttaanin palatsin ja hindutemppelin sekä orjakaupan aikaankin käytetyn vankilan rauniot. Saari on tunnettu myös ”lentävistä ketuista” eli suurista hedelmälepakoista, joita roikkui valtavasti isoissa puissa ja jotka illan tullen lensivät suurina laumoina ruokailemaan Mafian pääsaarelle.

Saarella asuu nykyään noin 1300 ihmistä, jotka elättävät itsensä pääosin hedelmäpuilla, meriheinän kasvatuksella ja veneenrakennuksella, aika perinteiseen tapaan. Terveystalon kupeessa oli kyllä myös satelliittilautanen ja ”videovuokraamokin”.

Yhtenä päivänä matkasimme Kaislan kanssa saaren keskuksen Kilindonin torille. Tähtäimessämme olivat paikalliset mkekat eli palmunlehvistä punotut matot. Isoja ei kuitenkaan juuri sinä päivänä sattunut löytymään, mutta muutaman pienen saimme mukaamme. Satamassa käytyämme köröttelimme tuktukilla takaisin hotellille.

Enemmän kuvia Mafialta löytyy Flickr-tililtämme.