Pinnan alle! Tapaus valashai

Mafian saaren suurimmat elämykset ovat tietysti veden pinnan alla! Näin meille mainostettiin ja sillä mielellä lähdimme matkaan. Mantereen puolen rannikkolle saapuvat valashait, maailman suurimmat kalat, ruokailemaan juurikin näin vuoden lopussa ja niitä spottaamaan järjestetään veneretkiä saaren hotelleista. Valashaihin törmäämisen mekin varasimme joulupäivän kohokohdaksi. Tontun tuomat lahjat avattuamme pakkasimme Raimo-ukin ja Helin joululahjaksi antamat räpylät ja snorkkelit kassiin ja lähdimme valashaita etsimään!

Lähtökohta oli sekä odotuksia nostattava että liikoja hillitsevä: aatonaattona ryhmä oli nähnyt valashain mutta tuulisena aattona ei. Ehkä joulupäivä olisi onnekas; tuulta ei ainakaan pitänyt olla liikaa. Italialaisemäntämme oli kuitenkin laatinut meille varasuunnitelman siltä varalta ettei tänäänkään onnistaisi: paluumatkalla on mukava laguuni, jota voisimme pysähtyä ihailemaan, ettei reissu tuntuisi täysin pettymykseltä jos etsittyä valashaita ei löytyisikään. 

Odottelimme että pahin laskuvesi oli ohi ja meloimme oppaidemme kanssa laivalle. Kanssamme reissuun osallistui myös ranskalais-kenialainen pariskunta, joiden vedenalaista kameraa katsoimme kaihoten. 

Oppaamme arvelivat, että parhaat mahdollisuudet valashaiden löytämiseen olisivat saaren pääkaupungin Kilindonin ja lentokentän edustalla, joten putputimme kohti etelää. Vastaan tulevilta kalastajilta kuulimme viimehetken havaintoja haista. 

Päivä paahtoi ja meri hohti turkoosina, mutta kalastajien vinkeistä huolimatta mitään ei näkynyt. Uskon jo hiipuessa oppaamme alkoivat viittilöidä innokaasti perämiehelle. Kurssia käännettiin ja kohta etäällä näkyi pinnan rikkova hain evä. Nyt äkkiä snorklauskamat esille ja valmiiksi! Kun pääsemme riittävän lähelle niin eikun veteen ja tekemään tuttavuutta hain kanssa pinnan alla.

Kauhea häsläys ja vedessä ollaan. Aallokko peittää näkyvyyden ja yritämme seurata oppaamme viittomista että missähän suunnassa se hai nyt jo uikaan. Ja kaukanahan se jo ui. Veneessä olijat osoittavat, että tuolla kaukana näyttää menevän ja sitten jo häviää näkyvistä tyystin.

Ei muuta kuin takaisin veneeseen ja alkaa uusi kiertely ja tähystely. Ei näy. Ajellaan ees taas. Ja kohta taas näkyy evä kaukana. Räpylät jalkaan ja lasit naamalle. Valmiina hyppäämään veteen kun päästään lähemmäksi.

Ja sama toistuu. Juuri kun pääsemme veteen, hai on ehtinyt jo kauas. Näkyvyys veden alla on myös sen verran heikkoa ettei haista saa mitään havaintoa pinnan alla kuin ihan lähietäisyydellä.

Jatkamme ajelua ja alamme jo mennettää toivomme. Opas ilmoittaa, että on parasta läheä kotimatkalle jos haluamme ehtiä käydä laguunissa. No, kyllähän me nyt sentään näimme vilauksen haista. 

Mutta sitten jo hyvän tovin paluumatkaa taivallettuamme näemme taas hain etäällä. Ja tämä hai on edellisistä poiketen ruokailemassa eli se siivilöi suu auki pinnan tuntumassa edes takaisin. Kamat taas esille ja valmiiksi kun ajamme lähemmäksi. Tuolta se tulee kohti kun kenialaismies ja minä pudottaudumme veteen…

Kaisla: Kun viimein sitten näimme valashain, se oli aika huikeaa. Isi hyppäsi veteen, mutta me muut päätettiin jäädä veneeseen. Siinä se sitten oli, se mitä olimme etsineet jo monta tuntia. Vähän ajan kuluttua minun piti mennä veteen. Syystä jota en kerro. Mutta en uskaltanut, koska valashai lähestyi uhkaavasti venettä. Siinä se iso mötkäle sitten meni, ihan jalkojeni alta. En muista millon olisin kiljunut yhtä paljon. Meinasin tippua valashain päälle. Onneksi en kuitenkaan tippunut. 

Ja vau! Nyt kohtaan valaan aivan kasvokkain veden alla. Se väistää ohitseni ja näen sen pilkullisen selän ja kyljen aivan edessäni ja lopulta tunnen sen pyrstön keveän töytäisyn mahassani. Siinä se meni. Maailman suurin kala. (Liitän blogiin veden alla kuvatun videon kun saamme sen kenialaiselta matkakumppaniltamme. Alla netistä kaappaamani kuva joka parhaiten vastaa muistikuvaani. Ja tämä ei ole kalavale.)

Seuraamme haita hyvän aikaa ja kohtaan sen veden alla vielä pari kertaa läheltä. Upeaa! Varalaguuni jää kokematta, sillä ehdimme juuri auringonlaskuksi kotirantaan. Onnellisina päivän sukelluksesta pinnan alle.