LOMA!!!!!!!!

Loma... vihdoinkin on se loma, jota olemme odottaneet niin pitkään.

Viimeisenä koulupäivänä meillä oli koulussa class partyt, toimme snacksejä ja muita herkkuja ja juomia. Otimme kuvia, vaikka ei olisi saanut.

Seuraavana päivänä meillä oli ensimmäinen lomapäivä. Sinä iltana meille tuli yökylään suomalainen kaveri Heta. Teimme Kielon ja Hetan suureksi iloksi pahvilaatikosta akvaarion äitiä ja mummoa odotellessa (mummomme oli tulossa käymään ja on täällä kolme viikkoa). Minua akvaarion tekeminen ei oikein houkutellut, vaikka se minun idea olikin (sanoin sen kyllä vähän vitsillä). No, mutta juuri kun olimme saaneet akvaarion valmiiksi ja kerenneet siivota lattian, äiti ja mummo ryntäävät ovesta sisään.

Tuntui kun joulu olisi tullut uudelleen, nimittäin olin tilannut äidiltä aika paljon kaikenlaista ja aika paljon saimme myös niitä esim. vaatteita, yöpaidan, tusseja, bikinit, karkkia, kirjoja, puhelimenkuoren ja kaikenlaista muuta. Kun olimme niitä sitten siinä vähän aikaa ihastelleet menimme nukkumaan. 

Seuraavina päivinä kävimme näyttämässä mummolle lähiympäristöä, koulun, coco biitsin ja lähikaupan.

Sunnuntaina lähdimme etelään Kilwaan. Olimme vuokranneet auton, koska meidän pikku pajero ei kestäisi tuollaista matkaa. Kotoa lähdimme noin kahdeksalta ja perillä olimme noin kahdelta eli matka kesti noin kuusi tuntia. Isi sai ylinopeussakot, 30 000.

Kun olimme perillä söimme ensin lounaan. Sen jälkeen vaihdoin bikinit ja otin paikan riippukeinusta ja aloin lukemaan parasta kirjaa minkä olen koskaan lukenut: Girl Online. Siinä luin valkoisen hiekkarannan, palmujen, auringon ja kimmeltävän veden kera. Se oli mahtavaa. Sellainen on kunnon rantaloma. 

Kielo:

Siellä Kimbilio lodgessa nukuttiin sellaisissa savimajoissa, jotka oli ihan rannalla. Niiden edessä oli riippukeinuja ja ranta. Me kerättiin mummon kanssa simpukoita ja rannalle tulleita korallin kappaleita. Sellaisia valkoisia oli eniten, mutta mä löysin myös sellaisia suppiloita ja muitakin hienoja. 

Toisena iltana käytiin vielä iltakävelyllä rannalla. Mummo oli jo simahtanut sänkyyn rauniopäivän jälkeen. Silloin me nähtiin paljon rapuja, jotka yritti mennä veteen, mutta ei uskaltaneet. Me nähtiin myös kalastaja, joka näytti meille katkarapuja. Oli paljon tähtiä ja nähtiin Linnunratakin.

Kaisla:

Maanantain kävimme sulttaanien ajan raunioilla. Paikka oli kyllä hieno, mutta kuuma oli. Raunioita on kahdella eri saarella. Ensiksi kävimme kauemmalla Songo Mnaran saarella. Siellä oli vaikka kuinka paljon moskeijoita. Toiseksi kävimme lähemmällä Kilwa Kisiwanin saarella. Siellä raunioita oli enemmän entisöity. 

Tiistaiaamuna kävimme vielä lyhyellä snorklausretkellä. Mutta silloin erityisesti Kieloa ja kyllä minuakin alkoi sattumaan käsiin, niin kuin joku olisi pistänyt neulalla ihoasi. 

Lähdimme takaisin päin kohti Daria, mutta matkalla piipahdimme vielä Kilwa Kivinjen kalastajakylässä.  Siellä oli vanhoja taloja, muistomerkkejä ja muita vähän samankaltaisia juttuja kuin kahdella saarella. Verkkoja ja pieniä kaloja oli kuivamassa kaikkialla.

Sieltä sitten lähdimme ajamaan takaisin. Tällä kertaa äiti ajoi ylinopeutta ja sai myös 30 000. Olimme seitsemän jälkeen kotona. Tilasimme pitsat.

Huomenna lähdemme mummon, äidin ja Kielon kanssa Sansibarille ennen kuin äidillä alkavat työt. Onneksi meillä on vielä lomaa melkein kaksi viikkoa.

Väliarviointeja

Ensimmäinen periodi uudessa koulussa on nyt ohi ja ansaittu loma on alkanut. Keskiviikkona, viimeisenä päivänä ennen lomaa, tytöt saivat suureksi riemukseen pukea ”siviilit” päälle ja viedä erilaisia herkkuja tarjolle. Koko edellinen päivä menikin sitten sen miettimiseen, että mitäs sitä nyt laittaskaan kouluun. Joten ehkä koulu-uniformussa on todellakin omat hyvät puolensa, totean minä.

Eilen torstaina koululla taas oli avoimet ovet vanhemmille ja saimme käydä keskustelemassa lastemme koulunkäynnistä opettajien kanssa (minulla vei tietysti oma aikani ennen kuin tajusin mitä varten nämä Open dayt ja PTA Meetingit olivat). Kaislan luokalla tämä keskustelu keskittyi etenkin oppilaiden kuudennella luokalla olevaan väliarviointikokeeseen ja siihen valmistavien harjoituskokeiden tuloksiin. Pöydällä olivat jokaisen oppilaan kokeet paksuun ruskeaan kirjekuoreen suljettuna ja siitä sitten saattoi katsoa miten omalla lapsella kunkin aineen koe oli mennyt ja aineopettajan luokse päästyään käydä läpi vastauksia. 

Kuudennella luokalla testattavia koeaineita tässä Cambridgen systeemiä noudattavassa väliarvioinnissa ovat matematiikka, englanti ja tiede. Kustakin aineesta on suoritettavana noin parikymmensivuinen koenivaska ja aikaa kuhunkin nippuun on 45 minuuttia. Ihan tulevat ylioppilaskirjoitukset mieleen. 

Mielikuvaa vahvistaa vielä monien vanhempien vakava suhtautuminen näihin huhtikuussa oleviin kokeisiin. Aiemmissa vanhempaintapaamisissa kuulin heidän kertovan, kuinka he ovat jo vuoden alusta harjoitelleet aiempien vuosien kokeita kotona kellon kanssa. Monet olivat myös huolestuneita siitä, että luokan retki Iringaan sotkisi lasten keskittymisen näihin elintärkeisiin mittelöihin. Huh, huh! Onneksi koulun rempseä brittirehtori muistutti useaan otteeseen, että kyseessä on väliarviointi, ei tasokoe, ja että eiköhän anneta lasten olla myös vielä lapsia ja nauttia retkistään. 

Alusta lähtien oli tietysti selvää, ettei Kaisla voi näihin kokeisiin osallistua, ihan jo kielen takia. Mutta koska viime viikot kuutosluokan ohjelmasta ovat pääosin olleet väliarviointiin harjoittelua niin Kaislakin on osan harjoituskokeista tehnyt. Osan ihan tarkoituksella, sillä etenkin matematiikan huomattiin jo varhain sujuvan sen verran hyvin että opettaja suositti kokeisiin osallistumista. Ja olihan se mukavaa kuulla, että Kaisla oli vajavaisesta kielitaidostaan huolimatta koko koulun kuutosluokkalaisten toiseksi paras näissä harjoituskokeissa, vaikka osaa kysymyksistä ei selvästi ollut ymmärtänyt lainkaan. Olisipa hienoa, jos Kaisla voisi olla yksi oppilaistani väliarvioinnissa, opettaja Mr Omar huokasi keskustelumme lopuksi. 

Tämä tietysti hivelee vanhemman korvia, mutta totuuden nimissä on kerrottava että kyllä näitä matikan tehtäviäkin on kotona yhdessä väännetty. Eniten tuskaa on tuottanut juuri kysymysten ymmärtäminen. Ja onhan englannissa vielä petrattavaa, vaikka kaikki opettajat muistuttivat kuinka Kaisla on mahtavasti edistynyt ja osaa jo sujuvasti hoitaa asiansa englanniksi. Vanhingossa Kaisla päätyi myös tekemään englannin harjoituskokeen eikä pistämäärä ollut hääppöinen: 1/50. Mutta oli osa kysymyksistäkin kuin meidän yo-kirjoituksista: Which of the following techniques the narrator uses in the text? (a) Alliteration, (b) Metaphor, (c) Onomatopoesis, (d) Personification, (e) Simile. (Jos haluat testata omia taitojasi tsekkaa teksti alla olevasta kuvasta). Ja lopuksi oman englanninkielisen tarinan kirjoittaminen. On siinä 45 minuuttiin tekemistä kuudesluokkalaiselle. 

Osittain kielestä johtuen, mutta muutenkin, olen saanut uudella tavalla osallistua lasten koulunkäyntiin. Paljon aikaa on vietetty pohtien, mitä tarkoittaa itsenäisyys ja mitkä seitsemän syytä johtivat Sansibarin itsenäistymiseen? Ja mitä itsenäisyys merkitsee sinulle? Entä mitkä tapahtumat ovat mahdottomia, mitkä erittäin epätodennäköisiä, yhtä todennäköisä tai täysin varmoja? Tai miten jääkarhu, kameli, kirahvi ja kaktus ovat sopeutuneet elinympäristöönsä?

Hauskintahan tässä on tietysti se, että seuraavana päivänä saan kuulla että jopa tunteja, usein vielä netin avulla, väsäämämme vastaus onkin ollut täysin väärin. Esimerkiksi itsenäisyyden merkitykseksi ei kelvannut: self-government and sovereignty over the territory. Sansibarin itsenäisyyden taustoista oli koulussa myös ilmeisesti opetettu jotain aivan muuta mitä wikipedia niistä kertoo. Olen myös sitä mieltä että etenkään näinä ilmastonmuutoksen aikoina ei voi sanoa, että Pohjoinavalla kohtaa täydellä varmuudella jäätä. 

Mieleen on jäänyt myös yksi ensimmäisistä Kaislan kotitehtävistä: etsi viisi kuvaa ”of economic activities in Tanzania”. No, aloimme pohtia miten ihmiset ansaitsevat rahaa tässä maassa, miten käyvät kauppaa ja etsiä kuvia netistä. Itse ajattelin myös että koitamme saada erilaisia isoja ja pieniä esimerkkejä ja niin päädyimme ottamaan mukaan Kaislan ehdottamat bajajit, safarit sekä sataman. Sitten ehdotin vielä maataloutta sekä kuvaa kaasunporauksesta, jota olimme itse todistaneet Songo Songon saarella paluulennolla Mafialta. Mutta ilmeisesti opettaja ei ollut tietoinen tästä Tansanian taloutta kovasti kohahduttaneesta kaasukentästä, koska hylkäsi vastauksen. En myöskään ymmärrä, miksi myös bajajit saivat tuomion?

On paljon muutakin, jota suomalaisesta näkökulmasta katsoo kummeksuen. Kaiholla ajattelee kotimaan kouluruokailua, kun aamuvarhaisella herää laittamaan lounasta lapsilleen ja pakkaa sen evälaukkuun. Mutta vielä enemmän kotimaan peruskoulua kaipaa kun illalla heittää samat ruuat menemään, koska lounastauolle ei ollutkaan jäänyt sinä päivänä aikaa. Päivän uintiretki oli ruuhkan takia venynyt tai opettaja oli vain päättänyt ettei taukoa ehditä tänään pitää. Mitä!, ajattelee suomalainen vanhempi, eikös opettajien pitäisi juuri huolehtia että lapset ehtivät joka päivä syödä kunnolla?

No, nyt saamme me vanhemmatkin muutaman viikon levätä näistä kouluarjen ruutineista. Mutta pieniähän ovat nämä murheet verrattuna useimpien tansanialaisten vanhempien huoliin. Vaikka opetus valtion kouluissa on presidentti Magufulin määräyksestä ilmaista nyt myös yläasteella (secondary school), käytännössä koulunkäynti tulee usealle perheelle liian kalliiksi. Syitä on monia. Koulupuvut ja kirjat maksavat joka tapauksessa. Lisäksi kouluille budjetoidut rahat eivät ole lisääntyneet samassa tahdissa kuin oppilaiden määrät. Tämän vuoksi valtion kouluissa on pulaa lähes kaikesta (eikä vähiten pätevistä opettajista) ja moni vanhempi valitseekin mieluummin maksullisen yksityisen koulun jos vain voi.

Lopulta yläasteen (ja lukion) opetukseen osallistuukin vain enää neljännes ikäluokkien lapsista. Ja tuosta määrästä pienen pieni osa aloittaa yläasteen Cambridgen väliarviointi taskussaan. Ehkä joissakin perheissä loma meneekin kellon kanssa harjoituskokeiden puutteita paikkaillessa.

Sateita ja lomaa odotellessa

Sateet eivät sitten alkaneetkaan. Maaliskuun alussa jo piti mutta ei. Tukalan kostea helle vain jatkuu, vaikka aamuisin pilvet nousevat jo lupaavan raskaina meren ylle.

Tätä näytelmää olemme ihastelleet herätessämme hikisinä auringon noustessa. Sitten pitääkin jo lähteä rientämään kouluun ja kohta päivän polte taas alkaa eikä helpottavaa sadetta vain tule.

Milma onkin nyt Suomessa käymässä ja ihastelee vauhdilla pitenevää päivää Helsingissä. Onhan se vinhaa, että tänään kevätpäiväntasauksena (tarkalleen 6.30 Suomen aikaa) päivä ja yö olivat yhtä pitkät kaikkialla mutta huomenna päivä on siellä pohjoisessa jo kukonaskeleen (6 min.) pidempi kun taas täällä mennään hitaasti toiseen suuntaan. Niukalti päiväntasaajan eteläpuolella kun olemme, niin päivä lyhenee nyt vuorokaudessa aina parilla kymmenellä sekunnilla. Juhannuksena iskeekin sitten oikea "kaamos" kun päivä on vain 11 tuntia ja 43 minuuttia (ja jouluna taas nautimme 12 ja puolen tunnin pitkästä päivästä).  Mutta hyvää palmusunnuntaita ja kevättä Suomeen!

Meillä jatkuu varhaiset aamuherätykset vielä keskiviikkoon ja sitten alkaa tyttöjen kauan odotettu, lähes kolmen viikon loma. Niin, että eiköhän sateiden pitäisi suomalaisella kesälomaonnella silloin viimeistään alkaa. Enkä usko että kukaan meistä valittaisi yhtään sateisien lomapäivien vuoksi.

World’s Toughest Fixes

Nyt kun kanavan luonto- ja matkailudokkarit on katsottu, on aika palata jälleen tositelevisiosarjamme Maailman rankimmat korjauskeikat pariin. Muistattehan suomalaisen “diplomaatin” seikkailut Dar es Salaamin liikenteessä, Oysterbayn poliisilaitoksella ja vakuutusyhtiössä.

Tilanne on nyt siis seuraava. Vakuutusyhtiö on yllättäen suostunut korjaamaan kaskovakuutuksen alkuajan joulukuuksi, mikä samalla tarkoittaa, että vakuutus korvaa tammikuussa ajetun kolarin vauriot. On aika etsiä korjaaja.

Tarjoajista ei todellakaan ole pula, sen verran paljon alan yrittäjiä Darissa on. Kolhittu ja kangasrievulla kokoon kursittu Pajero on myös erittäin tehokas kutsu kaikille korjauspajan pitäjille. Dar on lopulta pieni paikka ja sen asukkaat tuntevat kyllä autonsa. Niinpä minut on saatettu pysäyttää niin tyttöjen koulun edustalla kuin kaupan parkkipaikallakin ja kysyä vihjailevasti, eikö autosi kaipaisi jo korjausta?

Aluksi ajattelin, että pienet peltikolhut ja Bruce Lee –mallinen huivi puskurissa vain lisäävät katu-uskottavuuttani paikallisessa kungfu-liikenteessä, jossa vastustaja voitetaan paljolti asenteella. Pian selvisi, että asia on juuri päinvastoin. Vaikka kapeiden katujen karateottelut tuottavat jatkuvasti kolhuja yhdelle jos toisellekin, niin todellinen "one inch punch" -kredibiliteetti piilee kiiltävässä ja vahatussa pellissä sekä tietysti oikeanlaisessa autossa.

Tällaisessa maailmassa kolhittu Mitsubishimme alkaa nyt näyttää pahasti raihnaiselta. Saatan oikein tuntea, kuinka sen riippuvaa puskuria tuijotetaan. Vastaantulijat vilkuttelevat valojaan ja taksikuskit tuuttailevat. Vaikka vakuutusyhtiön päätöstä ei ollut vielä tullut, alan jo vastailla korjaajaehdokkaiden tiedusteluihin: Paljonkos tällaisen korjaaminen maksaisi?

Hintahaitari osoittautuu valtavaksi. Vakuutusyhtiön ehdottaman intialaiskaverin tarjous on 3 miljoonaa shillinkiä (1500 euroa) kun taas tuttavan vinkkaama paja hoitaisi homman 200 eurolla. Päädymme valitsemaan kolmannen tarjouksen näiden välistä. Sansibarilaistaustaisen Zullyn mainospuhe ainutlaatuisista  – "ei mitään kiinalaisia" – maaleistaan sekä nopeasta työstä on kyllä tenhoava, mutta enemmän päätökseen vaikuttaa naapurin auton onnistunut korjaus joulukuussa. 

Hän myös mainostaa olevansa kokenut hoitamaan asioita vakuutusyhtiöiden kanssa. Sepä hyvä, oma kokemuksemme kun onkin ollut vähän koetuksella. Niinpä annamme vakuutusyhtiölle Off Road Zone Companyn tiedot ja kesken Kielon syntymäpäiväjuhlien Zully käy hakemassa auton pajalleen. Seuraavan viikon alussa auto on valmis, hän lupaa. Se olisi mukavaa, koska tytöt pitää joka päivä viedä ja hakea koulusta ja sitten on vielä iltaharrastukset päälle. Äkkiäpä olemme oppineet kovin autoriippuvaisiksi, mutta pari päivää on nyt elettävä ilman.

Tilaan maanantaiaamuksi taksin ja ajamme koululle. Kiiltävä Toyota Chaser on sisältäpäin juuri niin tilava kuin ulkoa leveä. Kaksi ja puolilitrainen murahtelee mukavasti. Kuski myös ajaa menopelinsä edellyttämällä tavalla: tätä autoa ei ole luotu väistämään eikä odottamaan.

Tansania on Toyota-maa. Mutta ei autoksi mikä tahansa Corolla kelpaa, vaan alla pitää olla vähintään Carina. Länkkäreillä on tietysti uhkeat Land Cruiserinsa ja RAV4:sensa, mutta todellinen asfalttisoturi valitsee Darissa autokseen juuri tällaisen pramean sedanin kuten Chaserin, Crestan tai Mark X:n.

Näillä letukoilla ajaessa ei muusta liikenteestä juuri tarvitse välittää. Sen kun peruuttaa vaikka silmät ummessa väylälle ja jono väistää.

Iltapäivällä soitan Zullyn pajalle ja tiedustelen aikataulua. No, ei ole ihan vielä valmis, puskuri onkin hiukan pahemmin rutussa ja korjaaja on telonut kätensä. Katsotaan huomenna mihin asti on päästy.

Tiistaiaamuna otamme koulukyydiksi bajajin (tuon Intian kolmipyöräisen lahjan maailman ruuhkakaupungeille). Tulee halvemmaksi kuin taksi eikä kyyti kai paljon eilistä pahempaa voi olla. Bajajin kyydissä Darin liikenteen luokkayhteiskunnan kuitenkin huomaa kaikista selkeimmin. Bajajit ilmestyivät Darin kaduille vasta kuutisen vuotta sitten. Tarkoitus oli helpottaa taksipulaa ja ihmisten liikkumista pahasti ruuhkautuneilla kaduilla. Samalla tuhansille ihmisille löytyi työpaikka: päivän ajokoulutus ja eikun tienaamaan.

 

Hyvin ovat uudet tulokkaat paikkansa Darin kaduilta löytäneet. Kolmipyörä ei ruuhkajonoon pysähdy vaan ohittaa jonon autokaistojen välissä tai tarvittaessa ojan penkkaa pitkin. Niinpä Darin poliisikin näyttää ottaneen kätevät menopelit myös käyttöönsä. Kolme konstaapelia mahtuu todistetusti hyvin kyytiin.

Autoilijat (taksikuskit etunenässä) puolestaan suhtautuvat näihin joka paikassa tunkeileviin herhiläisiin avoimen vihamielisesti; mitäs tungette tänne meidän valtakuntaan. Bajaji-kuskit taas vastaavat yhä röyhkeämmillä ohituksilla.  Pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden, noiden katujen paarialuokkien, on syytä olla varuillaan.

 

Iltapäivällä soitan taas Zullylle: miltä näyttää? Ei vastaa. Myöhemmin illalla hän laittaa tekstarin että huomenna hän pääsee maalaamaan, mutta keskiviikko menee eikä mitään kuulu. Torstaina auto on vihdoin valmis, mitä nyt pientä kuplaa näyttää tosiaan olevan tässä ei-minkään-kiinalaisen maalin pinnassa. Sovitaan kuitenkin, että hoidetaan uusintamaalaus sitten kun olemme safarireissussa ja saamme auton nyt käyttöön.

Pestynä ja vahattuna auto näyttää suorastaan uudelta. Kuin uutta ryhtiä saaneena kaasutan kohti kotia. Mutta ensimmäisessä töyssyssä sen huomaan, renkaathan ovat puolityhjät! Kurvaan lähimmälle huoltsikalle vain huomatakseni, ettei ilmanpaineiden tarkistus kuulu kaikkien huoltoasemien palveluportfolioon. No, ajetaan seuraavalle. Tämä näyttää ainakin mainostavan jonkinlaista pyörien tasapainostusta.

Kyllä, kompressori löytyy mutta jostain kumman syystä letkun päähän ei ole ajateltu laittaa sitä suutinta joka sopii renkaan venttiiliin. Niinpä kaveri taiteilee venttiilin sisuksen irti ja peukalon avulla yrittää ohjata ilmaa paineella renkaaseen. Ei ota onnistuakseen, vaan renkaat tyhjenevät entisestään. Lähden jatkamaan puoltakin tyhjemmillä renkailla. Minkähänlainen on paikan laser, jolla pyörien suuntaus mainostetaan tehtävän?

Lopulta viikonloppuna saamme renkaat täysin paineistettua ja elämämme Darin aamuruuhkassa tuntuu normalisoituvan. Kunnes torstaiaamuna Pajero alkaa yhtäkkiä pahasti nikotella jonon keskellä. Vaihdekeppi vatkaa ja kytkin tuntuu löystyvän ihan kun en painaisi sitä ollenkaan. Auto alkaa puskea eteenpäin enkä saa vaihdettua vapaalle. Ei auta kuin sammuttaa moottori. Mutta eikö jono nytkähdäkin saman tien taas liikkeelle ja takana tulijoiden välitön tuuttaus alkaa. Veivaan lähes hervotonta kykintä edestakaisin. Starttaan ja saan kakkosen jollain ilveellä päälle enkä uskalla sitä enää vaihtaa. Jurrutan tasaista kyytiä, jonon pysähdyksiä parhaani mukaan ennakoiden ja vältellen, tytöt kouluun.

Paluumatka sujuu samalla metodilla kunnes paikallisbussi Dalla Dalla töytäisee äkkiä eteeni ja joudun jarruttamaan. Samassa kytkin laukeaa lopullisesti. Tässä sitä ollaan taas keskellä aamuruuhkaa.

Onneksi sattui puhelin mukaan ja saan soitettua Zullylle, joka ei vielä tähän aikaan ole tietenkään lähimaillakaan. Lupaa tulla noin tunnissa, mikä tässä ruuhkassa tarkoittaa ehkä kahta jos hyvin käy. Saan rekrytoitua kaksi ohikulkijaa avukseni pukkaamaan auton pientareelle pois muiden tieltä. Puoliltapäivin hinaamme Pajeron jälleen Zullyn pajalle. No, meillä alkaa safarireissu lauantaina, joten siinähän on hyvää aikaa korjata kytkin ja maalata puskuri uudelleen.

Mutta ei ole Mitsubishin omistajalla niin helppoa tässä maassa. Heti perjantaina Zully soittaa että varaosaa ei ihan helposti löydykään ja kun lopulta löytyy hinta vastaa yhtä peltikolaria. Ei auta kuin tilata.

Kotimatkalla safarilta palaan asiaan. Lisää ongelmia. Matkamme aikana on Darissa ollut sähkökatko eivätkä työt ole oikein edenneet. Lopulta torstai-iltana menen hakemaan autoa ja sopimaan maksusta. Paja löytyy kapean kujan perältä mustan portin takaa. Alkaa viimeinen taistelu laskusta ja kuitista.

Ensin Zully on haluton antamaan virallista laskua tekemästään työstä. Kun useaan kertaan vaadin, vedoten siihen että meidän on lähetettävä se auton varsinaiselle omistajalle, saan laskun sähköpostiini. Palaan maksamaan laskun mukaisen summan seuraavana tiistaina, mutta jo mennessä tajuan ettei tämä lasku muuten sisällä mitään veroja. Ja näinhän se on, sillä rahat saatuaan Zully kuittaa asian pistämällä puumerkkinsä laskuun ja rahat rintataskuunsa. Kun huomautan asiasta ja vaadin virallista kuittia, menettää Zully malttinsa eikä taltu vaikka lupaan maksaa verot laskun summan päälle.

Palaan asiaan seuraavana päivänä. Alkaa vuolas kertomus siitä, millaista on korjaamoyrittäjän elämä Tansaniassa. Tuontivaraosat kallistuvat ja niitä on vaikea saada. Vakuutusyhtiöiden korvaukset viipyvät. Vastaan, että yrittäjän poikana tunnen riittävän hyvin nämä tarinat, vaikka Tansanian korjaamoala on varmasti oma lukunsa. Asia on kuitenkin niin että yksi tämän maan pahimpia ongelmia taitaa olla se, ettei veroja makseta ja me haluamme auttaa sinua ja maatanne tässä. Ei auta.

Sitten torstaina Zully laittaa tekstarin ja pyytää hakemaan kuitin pajaltaan. Pajalla kysyn syytä mielenmuutokseen, mutta vastaukseksi saan samat tarinat pienyrittäjän raa’asta arjesta Tansaniassa. Ja lopuksi aidon sansibarilaisen hymyn: asiakas on minulle aina oikeassa.

Kuitti taskussa lähden kotiin ja mietin.Totta kai Zully on pikkutekijä tässä maassa. Euroopplainen diplomaattivaimo ja aikuiset lapset asuvat äidin kotimaassa, mutta korjaamo täällä on Zullylle parempi tulonlähde kuin roskatyö perheen luona. Erilaisilla pimeän työn ja kirjanpidon kikkailuilla hän pitää liikevaihtonsa ja kassavirtansa sen verran pienenä että hänen ei tarvitse maksaa kaikkia veroja. Hänen "kokemuksensa" vakuutusyhtöiden suhteen säästi meidät yllättäen vakuutusyhtiön omavastuulta, mutta eihän tämä palvelu tietysti ilmaiseksi ollut tarkoitettu. Vakuutusyhtiökeikasta hänen kirjanpitoonsa tuli merkittävä summa, jota hän olisi halunnut kompensoida tekemällä kytkinhomman täysin pimeänä ohi virallisen kirjanpidon ja hermostui tyystin, kun emme sitten suostuneetkaan tähän.

Niinpä, ilmaisia lounaita ei ole, mutta kuitittomia töitä tässä maassa kyllä riittää. Tämän korjaamisessa presidentti Magufulilla riittää vielä paljon töitä.

Fakta homma

Tänään he tulevat: 16 toimittajaa sekä heitä luotsavat Erja-Outi ja Outi, vanhat työkaverini viestinnästä. Viikon Tansania-reissu on osa ulkoministeriön vuosittain järjestämää Kehitysakatemiaa, eräänlaista kehityskysymysten peruskurssia, johon kuuluu aina matka johonkin Suomen pitkäaikaisista kumppanimaista. Tänäkin vuonna mukana on edustava joukko suomalaista mediaa Hesarista Lapin Kansaan ja Ylestä Radio Helsinkiin. Myös Karjalaisen toimittaja on porukassa, niin että pohjoiskarjalaiset tarkkana tulevina viikkoina!

Kokonaisuudessaan viikon ohjelma on ihan hyvin paketissa - kiitos etenkin työkaverini Venlan uurastuksen. Vain muutama pikkuasia on auki, kuten Tansanian hallinnon oma esitys maan kehityssuunnitelmista. Se on kuitenkin vasta huomisaamuna klo 10.30, joten ei mitään kiirettä siellä finanssi- ja suunnitteluministeriössä. 

Mutta ennen kuin pääsemme käsiksi itse ohjelmaan, haen porukan kohta lentokentältä. Ja siinä minua ei suinkaan huoleta toimittajien kohtaaminen vaan se, miten saan viisumiprosessin hoidettua. Mutta olen varautunut niin monilla leimatuilla lupapapereilla, että eiköhän se jotenkin onnistu. 

Ja kun viikko toimittajien kanssa on takana, lennän porukan kanssa samoilla lennoilla pikavisiitille (20.-24.3.) Suomeen. Aivan, viikko tästä olen menossa nukkumaan Helsingissä! Tuntuupa hassulta.

Taustoja tehdessäni olen tutkaillut jos jonkinlaisia lukuja, tilastoja ja indeksejä. Jos sattuisi, että teilläkään eivät ole perustiedot hallussa, niin kirjaan tähän muutaman tärpin. Toimittajien taustoissa on mukana myös kuukauden takainen raporttini naisista vaalien jälkeen. Sen voi lukea ulkoministeriön sivuilta.

Eli pinta-alaltaan Tansania on 2,8 kertaa Suomen kokoinen (945 203 km2), mutta ihmisiä täällä on kymmenen kertaa enemmän. Myös väestönkasvu on eri luokkaa: jos nykytahti jatkuu, väestön ennustetaan kaksinkertaistuvan - eli ylittävän 100 miljoonan ihmisen rajan - vuonna 2035. Sitä ennen voi tosin tulla nuorisovallankumous - väestön keski-ikä on 17,7 vuotta, kun se Suomessa on 42,4 vuotta.

Myös talouskasvu on maissamme eri lukemissa - Tansaniassa siis huomattavasti suurempaa kuin Suomessa. Täällä kasvu on jatkunut tasaisesti seitsemän prosentin luokkaa viime vuodet, kun taas Suomessa… no, sen te tiedättekin. Kasvu on kuitenkin hyvin epätasaista ja maaseutu laahaa jäljessä. Maatalous työllistää 80 prosenttia väestöstä ja sen tehostumisloikka on todellakin vielä ottamatta. Valtion budjetti tänä vuonna on noin 11 miljardia euroa kun Suomessa vastaava luku on 54 miljardia. 

YK:n kehitysjärjestön UNDP:n inhimillisen kehityksen indeksi kertoo kuitenkin myönteisestä trendistä. Elinajanodotetteen, koulutuksen ja elintason mittareilla Tansania hivuttautuu vertailussa hitaasti ylöspäin. Kansallisen köyhyysrajan alla eli vuonna 2007 33,3 prosenttia väestöstä, kun vuoden 2012 mittauksissa osuus oli laskenut 28,2 prosenttiin.

Lapsikuolleisuuden vähenemisestä saa kiinnostavan vertailun Suomeen, joka tällä hetkellä kuuluu tämän lajin maailman ehdottomaan eliittiin (2,6 lasta tuhatta syntynyttä kohden). Mutta vielä reilu 60 vuotta taaksepäin Suomessakin kuoli vielä 50 alle viisivuotiasta lasta tuhatta syntynyttä kohden. Siis saman verran kuin Tansaniassa tällä hetkellä. Tuolloin viisikymmenluvun alussa Tansaniassa taas kuoli vielä 260 lasta tuhatta syntynyttä kohden, saman verran kuin Suomessa kuoli 1880-luvun lopussa. Näyttää siis siltä, että lapsikuolleisuuden väheneminen on vienyt maissamme saman ajan, 60 vuotta - Tansania vain tulee Suomea 60 vuotta jäljessä. Tällä vuosituhannella lapsikuolleisuuden laskutahti on kuitenkin Tansaniassa kiihtynyt, niin että tasoihin päästään toivottavasti nopeammin kuin reilussa 60 vuodessa. 

Vastaava muutos näkyy myös eliniänodotteissa. Vuonna 1950 eliniänodote oli Tansaniassa 41,2 vuotta - eli sama kuin Suomessa 1880-luvulla. Vuonna 2015 eliniänodote oli Tansaniassa 65 vuotta - eli sama kuin Suomessa vuonna 1950.

Monia muitakin mielenkiintoisia ranking-sijoituksia löytyy. Lehdistön vapautta kuvaavassa indeksisssä, jota Suomi komeasti johtaa, Tansania on 180 maan listalla sijalla 75.  Nyt huolta herättävät uuden hallinnon otteet - saa nähdä jatkuuko Tansanian verraten hyvä lehdistön- ja ilmaisunvapauden perinne.

Forbesin ”parhaiden bisnesmaiden listalla” Tansanian sijoitus on vasta 115, heti ennen Sierra Leonea ja Egyptiä – Suomen ollessa kuudes. Maailmanpankin Doing business -vertailussa Tansania puolestaan kipusi viime vuonna yhden sijan ollen nyt 139. Eli esteitä ja hidasteita yritystoiminnalle löytyy.

Maanosan omissa kisoissa, Afrikan maiden hyvää hallintoa mittaavassa Mo Ibrahim indeksissä Tansania kirii jo kahdeksanneksitoista 54 maan listalla. Vaikka tämä sijoitus näyttää ihan kohtuulliselta, on Tansanian kehitys tässä ja useissa muissa hyvän hallinnon indekseissä jämähtänyt. Niin, että presidentti Magufulin nuorelle hallitukselle riittää kyllä kirittävää.

Ja lopuksi vielä teknologiaa: jo seitsemällä kymmenestä tansanialaisesta on nykyään kännykkäliittymä. Määrä on kasvanut puolitoista kertaiseksi viimeisen viiden vuoden aikana. Suomessahan liittymiä on jo kaksi kertaa enemmän kuin ihmisiä.

Mutta ei enempää lukuja tällä kertaa. Jos kovasti innostuitte niin näitä maa- ja aikakohtaisia vertailuja voi tehdä lisää esimerkiksi Our World in Data -sivustolla.