Luokkaretki Iringaan

Noin kolme viikkoa sitten tulin Iringasta, se oli tavallaan niinkuin leirikoulu. Mutta jos tulen niin pitäähän minun myös lähteä. Eli viikko ennen kuin tulin, lähdin Iringaan, se oli sunnuntai.

Olimme edellisenä päivänä olleet syömässä suomalaisella naapurillamme Ninalla. Kello oli ehkä kaksitoista kun lähdimme sieltä kotiin ja seuraavana aamuna piti herätä puoli seitsemältä. Aamulla olin rättiväsynyt ja minua jännitti liikaa, minä vain säpisin. Mutta kyllä helpotti kun pääsin koululle ja bussiin. Istuin takapenkille kavereitteni kanssa. Siinä sitten oltiin matkalla Iringaan ja noin 12 tuntia matkaa edessä. Selvennykseksi lähdimme siis noin kello kahdeksan ja olimme perillä noin kello kahdeksan illalla. Lopulta matka meni kuitenkin aika nopeasti ja oli hauska, pelasimme pelejä ja nauroimme. Matkalla ajoimme Mikumin luonnonpuiston läpi ja näimme autosta kirahveja ja norsuja vähän kauempaa.

Ilalla meillä oli ystävänpäiväbileet (jos niitä nyt bileiksi voi kutsua). Siinä se ilta sitten menikin, syötiin ja mentiin nukkumaan. Seuraavana aamuna lähdimme Asas factorylle (tehdas joka tekee mm. jugurttia). Minun on paha sanoa mitä siellä puhuttiin, koska en ymmärtänyt, mutta sitten katselin mm. kun jugurttipurkit kulkivat liukuhihnoilla. Olisin ottanut kuvia, mutta siellä ei saanut kuvata. Aamupäivän olimme siellä ja sen jälkeen palasimme takaisin lounaalle. 

Lounaan jälkeen lähdimme Ruaha Magic Centerille, joka oli eräänlainen eläintarha. Siitä minulla on huonot ja hyvät kokemukset. Kerron ensin huonot: apina raapaisi minua. No, ehkä vähän hitaammin. Eli olimme ensimmäisenä katsomassa apinoita. Kamerani oli yhdellä kavereistani ja ajattelin, että käyn hakemassa sen että voin ottaa kuvan apinasta jolla on lapsi sylissä. Juoksin hitaasti rivin edestä enkä nähnyt apinaa joka työnsi kätensä verkon läpi ja raapaisi minua… se sattui.  Mutta sitten hyviin uutisiin: tämänkin jälkeen uskalsin kuitenkin koskea apinaan. Ja tämä vasta kaiken huippu: minä joka vihaan käärmeitä, otin kuvan käärmeiden kanssa. En kuitenkaan voi laittaa sitä tähän, koska kuva otettiin jonkun toisen ipadilla. Alla olevassa kuvassa Phoenix pitää samaa käärmettä.

Seuraavana päivänä oli lähtö Ruahaan (National park Iringan vieressä). Aikatalussa luki että sinne pitäisi mennä kaksi tuntia. Arvatkaa kauanko meni? Kymmenen tuntia. Kaksi tuntia istuimme bussissa paikallaan, koska toinen bussi (meitä oli kaksi luokkaa) juuttui mutalammikkoon. Joka tapauksessa emme olleet aikataulussa emmekä siis ehtineet katsomaan eläimiä. 

Seuraavana aamuna lähdimme Ruahaan sisälle (nukuimme ihan Ruahan lähellä) mikä meidän olisi siis pitänyt tehdä edellisenä päivänä. Näimme kyllä norsuja, kirahveja ja seeproja, mutta ei leijonaa jota olisimme halunneet. Siellä multa loppui kamerasta akku. Parin tunnin kierroksen jälkeen lähdimme takaisin Iringaan. Matkalla kävimme museossa, jossa oli pääkallo ja jotain raunioita ja tärkeiden ihmisten hautoja. Siellä ymmärsin vielä vähemmän kuin Asasilla, koska opas puhui Kiswahilia. Se ei ole pravuurini.

Seuraavana päivänä menimme Isimila Stone Age Siteen, jossa oli kivikaudelta peräisin olevia kivipylväitä. Se on yksi parhaista näkemistäni luonnon paikoista. Se oli ihmeellinen. Tässä netistä poimittu kuva siitä.

Tämän jälkeen lähdimme I.I.S:iin (Iringa international school). Se oli kiinnostava paikka. Ensin kävimme koululla, niillä ei ollut koulupukuja! Siellä olimme vain hetken. Oppilaita ei ollut kuin vain 93. Sen jälkeen menimme sisäoppilaitokseen. Siellä pelasimme ja söimme. Niiden huoneet eivät olleet kummoiset. Mutta muuten paikka oli kiva. 

Ja peruslounas tähän väliin. Lounaan jälkeen meillä oli vapaa-aikaa. Meidän piti mennä ostoksille, mutta en tiedä miksi emme menneet. 

Seuraavana päivänä lähdimme aikaisin aamulla takaisin Dariin koska meillä oli tarkoituksena käydä kaupassa matkalla koska emme olleet eilisenä päivänä menneet. Matka oli aika samanlainen kuin muutkin matkat. Kävimme kaupassa jossain tienvarressa olevassa marketissa. Ostin itselleni matkaevästä (eli karkkia) ja ihanan suloisen meikkipaketin.

Jälkeenpäin ajatellen oli hyvä että lähdin, vaikka jännitin hirveästi enkä välttämättä olisi halunnut lähteäkään. Näin mahtavia paikkoja, opin englantia ja mikä parasta, tutustuin kavereiheni paremmin. Oli mahtava reissu, enkä unohda sitä koskaan!