Kotina kraatteri

Serengeti-päivän jälkeen matkaseurueessa ei tainnut ollut ketään, jolla eivät olisi leijonat tallustelleet unissa. Joku saattoi sängyssään myös yhä pohtia Kaislan esittämää visaista kysymystä: onko seepralla mustat raidat valkoisella pohjalla vai valkoiset mustalla?

Nyt neljäntenä matkapäivänä matka kääntyy jo kotiinpäin. Päivän pääkohde on Ngorongoron kraatteri ja tämän maailmanperintökohteen ainutlaatuinen eläimistö. Paikan pitäisi olla erityisen suotuisa sarvikuonojen bongaamiseen.

Aluksi palaamme samaa tietä maasai-alueiden halki; maalatut soturikokelaat samassa joennotkelmassa vilkuttavat meille taas. Ohitamme matkan päästä myös suojelualueen toisen maailmankuulun notkelman, Oldupain rotkon, josta on löydetty varhaisimpia merkkejä nykyihmisestä ja sen edeltäjistä. Homo habilis on asunut täällä lähes kaksi miljoonaa vuotta sitten, sittemmin myös pystykävelijä Homo erectus. Lisäksi rotkosta on löytynyt vähän kaukaisemman sukulaisen Australopithecus boisein kallo, jota säilytetään vitriinissä Dar es Salaamin kansallismuseossa. Nykyihminen on asustellut Oldupaissa jo 17 000 vuotta sitten. Eräänlainen kotiinpaluu siis tämäkin.

(Yle muuten uutisoi Rutgersin yliopiston tuoreimmista tutkimustuloksista Oldupaissa pari päivää blogin kirjoittamisen jälkeen. Katso Ylen juttu ja Rutgersin tiedote)

Itse Ngorongoron kraateri on halkaisijaltaan noin parinkymmentä kilometriä ja syntyi, kun paikalla ollut mahtavan kokoinen tulivuori romahti kaksi ja puoli miljoonaa vuotta sitten. Maljamaisen geologisen muotonsa ansiosta kraatteri on oma ainutlaatuinen ekosysteeminsä, josta eläimet vaeltavat ani harvoin ulkopuolelle. Tästä on myös omat haittapuolensa: jos kraatteria vaivaa vakava kuivuus tai eläimistöön iskee kulkutauti ovat menetykset suuria.

Kraatterin laaja avoin pohja on helppo paikka bongata eläimiä ja seurata niiden vaeltamista laakson ympäri. Paikka on kuin Serengeti pienoiskoossa. Fadhal ei kraatterista kuitenkaan juuri piittaa. Eikä ihme: kompaktin koon ja helposti tavoitettavien eläinten ansiosta tunnelma on kuin eläintarhassa. Hyvä että eläimet mahtuvat maastureiden sekaan. 

Mutta on paikassa myös oma tunnelmansa. Tien vieressä gnuiden vastasyntyneet vasikat ottavat ensimmäisiä huteria askeliaan. Ja tuolla vähän matkan päässä laakson tämän kulman leijonalauma (laumoja on koko laaksossa yhteensä kuusi) seuraa tilannetta välittämättä kohti porhaltavista maastureista. Tuolla taas puhvelit löntystävät kohti juomapaikkaa ja hetkinen, mikäs harmaa möhkäle tuolla kaukana on? Norsuhan se. Ei, ei mutta tuossa vieressä. Kiikarit silmille ja katso, siellähän yksi kraatterin kahdestakymmenestäviidestä sarvikuonosta vihdoin tallustaa. Tarkempi kiikarointi paljastaa kauempaa vielä kolme muutakin yksilöä.

Oho, tässä tulikin nähtyä saman tien promille koko maailman noin 4000 pensassarvikuonosta (kuten niiden nykynimi taitaa kuulua; aiemmin niitä on kutsuttu suippohuuli- tai mustiksi sarvikuonoiksi). Ngorongoron kraatterin kanta on vakiintunut 25 yksilön tasolle pontevista suojeluyrityksistä huolimatta. Jokaista yksilöä valvotaan 24/7. Kantaa on yritetty myös elvyttää tuomalla Etelä-Afrikasta uudisasukkaita sitä vahvistamaan. Tälle yritykselle taisi kuitenkin käydä vähän köpelösti, kuten Olli Marttila kuvaa Savanni-kirjassaan. Kraatterin sarvikuonot osoittautuivat varsin muukalaisvihamieliseksi porukaksi ja ottivat tulijat vastaan monessa Euroopan maassakin valitettavan tutuksi tullein menetelmin. Samaan aikaan laakson kanta romahti viidellä yksilöllä, mikä tässä populaatiossa on iso lovi. Kuka kertoisi näille uhanalaisille siitä, miten maahanmuutto voi olla voimavara?

Lounaan syömme kraatterin selvästi suosituimmassa ”drive-in”:ssa. Fadhal pudottaa meidät vessan luokse ja testaa safarilla kehittyneitä tunnistustaitojamme: löydättekö oman Land Roverimme rivistä?

Tällä kertaa lammen takanamme täyttävät kuviokelluntaa harrastavat virtahevot. Niitä ei kuitenkaan kannatta unohtua liian pitkäksi aikaa ihailemaan, sillä taivaalla vaaniva liitohaukka saattaa silloin napata evääsi.

Luonaan nautittuamme alamme nousun kohti kraatterin reunaa ja siitä taas alas sademetsän läpi kohti puiston porttia. Karatussa meitä odottaa matkan pramein hotelli ja lapsia kovasti kaivattu uima-allas. Lasten pulikoidessa me aikuiset teemme vielä kierroksen kaupungin keskustan kaduille ja toreille. Yhdysvaltain presidentinvaalien markkina-arvo on täälläkin oivallettu.

(Katso lisää safarikuvia flickristä)